Lehti: Christoph Waltzin roolihahmo palauttaa valkokankaalle James Bondin pahimman vihollisen

Vajaat pari viikkoa sitten uutisoimme, että kaksinkertainen Oscar-voittaja Christoph Waltz (Kunniattomat paskiaiset, Django Unchained) on valittu uuden Bond-elokuvan konnaksi. Uutinen perustui Daily Mail -lehden epäviralliseen tietoon, eikä Waltzin mahdollisesta roolihahmosta tiedetty käytännössä mitään. Nyt Daily Mail ilmoittaa tietävänsä lisää aiheesta. Lehti kertoo, että Waltz esittää vaarallisinta Bondin vastustajaa, pahamaineista Ernst Stavro Blofieldiä.

Rikollisjärjestö SPECTREn johtaja Blofield on tuttu hahmo Bond-faneille. Häntä ovat Bond-elokuvissa vuosien varrella esittäneet muun muassa Donald Pleasence, Telly Savalas ja Charles Gray. Blofeldin hahmoa ei ole näkynyt Bond-elokuvissa yli 30-vuoteen, mutta mikäli Daily Mailin tietoon on uskomista, superkonna palaa seuraavassa 007-seikkailussa.

Bond-elokuvien tuotantoyhtiö Eon Productions ei toistaiseksi ole kommentoinut Daily Mailin uutista, joten jäämme odottelemaan virallista tietoa.

Kuva elokuvasta Zero Theorem.

Lähteet: 007 Travelers, Daily Mail

Aiheeseen liittyvät jutut