Looperin mielipuolinen poika mukaan yleisön rahoittamaan elokuvaan

14.7.2013 18:25

Looperissa (2012) Joseph Gordon-Levittiä pelotellutta psykopoikaa esittänyt Pierce Gagnon liittyy Zach Braffin yleisörahoitteiseen elokuvaan.

Kuten kuva kertoo, Gagnon oli Looperissa vielä kokoa sylissä kannettava pikkupoika. Braffin tekeillä olevassa Wish I Was Here -elokuvassa seitsemänvuotias Gagnon esittää Braffin hahmon poikaa.

Garden State -elokuvan (2004) tavoin Braff on pääosan lisäksi ollut mukana käsikirjoittamassa elokuvaa ja sama herra istuu myös ohjaajan pallilla.

Draamakomedia kertoo Braffin esittämästä näyttelijä(isä)stä, joka etsii elämälleen suuntaa.

Yli kaksi miljoonaa dollaria yleisöltä lahjoituksina saaneessa elokuvassa nähdään Braffin ja Gagnonin lisäksi muun muassa Kate Hudson (Rakkaus lainassa) ja Anna Kendrick (50/50).

Gagnon on Looperin jälkeen näytellyt myös Robin Williamsin A Friggin’ Christmas Miracle -komediassa ja lainannut ääntään Rio-papukaijojen jatko-osalle. Joulun ihme valmistuu tänä vuonna, mutta Rio 2 ja Wish I Was Here ilmestyvät vasta ensi vuoden puolella.

Lähde: Deadline

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa