Luokkakokous 2 tehdään pikavauhtia – kuvauksiin haetaan vapaaehtoisia

Luokkakokous-elokuvan jatko-osa kuvataan pikavauhtia. Luokkakokous 2 – Polttarit -niminen elokuva tulee ensi-iltaan pikavauhtia jo tämän vuoden lopulla. Sen päärooleissa nähdään ensimmäisen osan lailla Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Ohjaajana jatkaa Taneli Mustonen. Ensimmäinen Luokkakokous oli Suomen viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva yli 500 000 katsojalla.

”Mahtavaa päästä takaisin ruoriin näiden sällien kanssa, jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin! Vaikka tämän kolmikon kanssa ei koskaan voi ihan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, sen voi jo luvata, että tulossa on jälleen ikimuistoinen seikkailu. Kameran molemmin puolin!”, Mustonen sanoo tiedoteessa.

Elokuvaa kuvataan Hämeenlinnassa, Vanajanlinnassa ja Helsingissä huhti-, touko- ja kesäkuussa. Elokuvaan haetaan paraikaa kaikenikäisiä avustajia. Lisätietoja ja ohjeet saat Solar Filmsin sivuilta.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut