Woody Harrelsonin juna vie tänä iltana Siperiaan, mutta ei välttämättä tuo sieltä takaisin

25.3.2013 08:14

Maanantai-iltana televisiosta tulee Woody Harrelsonin junamysteeri Transsiberian.

Subilla kello 21.00 alkava elokuva kertoo Kiinasta Moskovaan puksuttavasta junayhteydestä, jonka kyydissä hyväntekeväisyyskeikalta palaava jenkkipariskunta sotkeutuu paitsi parisuhteeseensa myös kanssamatkustajien huumetouhuihin.

Vuonna 2008 valmistuneen elokuvan käsikirjoittivat Brad Anderson ja Will Conroy ja ohjauksesta vastasi samainen Anderson, jonka tunnetuin tuotos on Christian Balen tikkulaihaksi muuttanut The Machinist (2004).

Harrelsonin lisäksi elokuvan pääosissa nähdään Emily Mortimer (Vaaleanpunainen pantteri), Ben Kingsley (Hugo) ja Eduardo Noriega (Che Guevara).

Valkokankailla Harrelson nähdään seuraavaksi taikurielokuvassa Now You See Me, joka saa Suomen ensi-iltansa 12. heinäkuuta.

Kuva Transsiberianista.

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa