Manhattan suljetaan ensimmäistä kertaa ikinä tappajien takia – tältä näyttää supersankaritähden ja Avengers-ohjaajien toimintaleffa

Avengers-ohjaajat toimivat elokuvan tuottajina.

20.7.2019 01:03

21 Bridges -elokuvasta julkaistiin uusi traileri.

Brian Kirkin ohjaama toimintatrilleri kertoo epäsuosiossa olevasta etsivästä, joka saa tilaisuuden hyvittää tekonsa. Etsivä joutuu mukaan kaupunginlaajuiseen poliisintappajien jahtiin, ja hän törmää suureen salaliiton, johon liittyy poliisit ja rikollisimperiumi. Jahdin aikana koko Manhattan suljetaan ensimmäistä kertaa sen historiassa. Kukaan ei pääse lähtemään tai tulemaan saarelle, ja saaren kaikki 21 siltaa suljetaan.

Pääosassa nähdään Marvel-elokuvien Black Pantherina tunnettu Chadwick Boseman, joka toimii myös elokuvan tuottajana. 21 Bridgesiä on ollut myös tuottamassa Avengers: Endgamen ohjanneet Russo-veljekset.

Boseman lisäksi elokuvassa näyttelee J.K. Simmons, Sienna Miller, Taylor Kitsch, Morocco Omari, Keith David ja Stephan James.

21 Bridges saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 27. syyskuuta. Suomen ilmestymisaikataulusta ei ole vielä varmuutta.

Katso traileri alta.

Lähde: ComingSoon.net

Lisää luettavaa