Margot Robbielle povataan Oscar-palkintoa tästä elokuvasta – kertoo pahamaineisen urheilijan tarinan

I, Tonya -elokuvasta julkaisiin ensimmäinen traileri.

22.10.2017 16:00

Craig Gillespien ohjaustyö kertoo taitoluistelija Tonya Hardingista, jota esittää elokuvassa Margot Robbie.

Vuonna 1994 Hardingin pahin kilpailija Nancy Kerrigan joutui hyökkäyksen kohteeksi. Hardingin aviomies oli palkannut miehen murtamaan Kerriganin jalan, jotta tämä ei voisi kilpailla Lillehammerin talviolympialaisissa.

Kerriganin jalka kuitenkin selvisi mustelmilla pahoinpitelystä. Asiaa käsiteltiin myöhemmin oikeudessa. Aviomies joutui vankilaan, ja Harding myönsi osallisuutensa salaliittoon.

I, Tonya on saanut kehuja – etenkin Robbien roolisuoritusta on ylistetty. Hänelle on jopa povattu Oscar-palkintoa elokuvasta.

I, Tonya saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa. Mahdollisesta ilmestymisajankohdasta Suomessa ei ole tietoa.

Katso traileri alta.

Lähde: The Independent

Lisää luettavaa