Mark Hamill arveli aluksi uusien Star Wars -elokuvien olevan huono idea – onnistui kuitenkin perustelemaan asian itselleen

Paluu ei ollut helppo valinta.

Mark Hamill oli palatessaan Star Wars -elokuviin huolissaan siitä, ettei vanhojen elokuvien maagisuutta saataisi toistettua.

– Kun he kysyivät minua takaisin, se oli pelottavaa. Ajattelin, että onnistuminen ensimmäisellä kierroksella oli tarpeeksi vaikeaa. En usko, että tämä on kovinkaan viisas idea, Hamill kertoi reaktiostaan.

George Lucasilla ei ollut koskaan aikeita tuoda Hamillia takaisin, paitsi ehkä pieneen rooliin luovuttamaan symbolisesti valomiekka nuoremmalle polvelle. Hamill miettikin, mistä uudet elokuvat voisivat kertoa.

– Se tuntui ehkä väärältä takaisin tulemisessa, että alkuperäisellä trilogialla oli alku, keskikohta ja loppu, Hamill pohti.

– Mutta on kaksi tapaa katsoa asiaa. Toisaalta trilogiassa oli lopetus. Mutta jos katsotaan toiselta kantilta, tarina kertoo siitä, miten Luke kehittyi maatilan pojasta jediksi. Sitten tarina päättyy. Se olisi vähän kuin kerrottaisiin tarina siitä, miten James Bond saa lupansa tappaa ja tulee 007:ksi ja tarina päättyisi siihen, Hamill jatkoi.

Hamill tunnetusti palasi rooliin. Häntä päästään ensimmäisen kerran kunnolla seuraamaan tulevassa The Last Jedi -elokuvassa.

Lähde: Comic Book

Aiheeseen liittyvät jutut