Mark Ruffalo lyttäsi toiveet Hulk-elokuvasta

8.3.2013 10:41

Hulkia The Avengers -elokuvassa näytellyt Mark Ruffalo twiittasi alas huhut ja toiveet uudesta Hulk-elokuvasta.

Ruffalo kertoi viestissään, että Hulk nähdään seuraavan kerran vasta kahden vuoden päästä The Avengers 2:ssa. Tämä ei ole sikäli uutta tietoa, että Marvel on jo aikoja sitten julkistanut toisen aallon sooloelokuvansa, joiden joukossa Hulkia ei näkynyt. Ruffalo kuitenkin täsmensi, että Hulkin sooloelokuva ei ole tällä erää edes suunnitteilla, mikä on paha takaisku Ruffalon Hulkiin Avengersissa ihastuneille. Marvel kun on jo ilmoittanut myös Avengers 2:n jälkeisiä elokuvia.

Näyttelijä ei ole kuitenkaan hylännyt ideaa Hulkin uudesta sooloelokuvasta, mutta tekeillä sellaista ei ole ja ”tulevaisuudesta ei koskaan tiedä”.

Ennen The Avengers 2:sta valkokankaille lehahtavat vielä Iron Man 3, Thor: The Dark World ja Captain America: The Winter Soldier ja Guardians of the Galaxy, joista kaksi ensimmäistä saavat ensi-iltansa tämän vuoden puolella. Iron Man 3 saa ensi-iltansa niinkin pian kuin 24. huhtikuuta.

Kuva The Avengersista.

Lähde: Deadline

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa