Marlon Brando muuttui idolista hirviöksi: ”Hän sabotoi elokuvani!”

Kuulostaa mielipuoliselta.

5.12.2017 18:01

Maailman suurimpiin legendoihin lukeutuva, kahdesti Oscar-palkittu Marlon Brando listataan useasti maailman parhaiden näyttelijöiden joukkoon. Siitä huolimatta hän oli vaikea työtoveri, yhteistyöhaluton ja lopulta menettänyt täysin kiinnostuksena näyttelijäntyöhön ja elokuviin. Ainoa mikä sai hänet uusiin projekteihin oli raha.

Tämän sai karvaasti kokea Brandoa suuresti ihaillut, palkittu käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Ron Hutchinson, joka ryhtyi työstämään H.G. Wellsin klassikkoromaani Tohtori Moreaun saaresta elokuvakäsikirjoitusta. Vuonna 1996 ilmestynyt elokuva oli yksi Brandon viimeisistä elokuvista. Tarinasta kertoo The Guardian.

Hutchinsonia oltiin varoitettu Brandon kanssa työskentelemisestä. Elokuvan ohjaaja lähetti hänelle kuvamateriaalia kuvauksista ennen produktion alkua. ”Katso nämä ennen kuin sitoudut”, ohjaaja oli sanonut. Videopätkissä Brando istui riippumatossa, kirjaimellisesti maailman lyhin ihminen, näyttelijä Nelson De la Rosa, sylissään. ”Brando rakasti tätä miestä. Brando nosti hänet rinnalleen riippumatossa ja lauloi tälle Frog Went A-Courtingia. Sitä materiaalia oli 90 minuuttia.” Ohjaaja oli sanonut, että se on ainoa asia mihin hän sai Brandon suostuteltua.

 

Hutchcinson väittää, että Brando saapui kuvauspaikalle noin 130 kiloisena, eikä halunnut lausua hänelle kirjoitettuja repliikkejä. ”Hän halusi improvisoida kaiken.” Tähti ei suostunut myöskään tulemaan ulos asuntovaunustaan. ”Brando avasi oven ainoastaan jos pizzalähetti tuli.” Hutchinson jatkaa: ”Hän oli paikalla sabotoimassa tätä elokuvaa”. Hänestä on myös ironista, että elokuva joka kertoo hirviöiden saaresta sai kaikki elokuvassa työskennelleet muuttumaan hirviöiksi. ”Se oli hullujen saari – kamala kokemus.”

 

Kuva elokuvasta Tohtori Moreaun saari

Lisää luettavaa