Supersankarielokuvien ja -sarjojen nykyinen valtakausi ei syntynyt tyhjästä, vaan sen juuret ulottuvat aikaan ennen Marvelin nykymuotoista menestystä. 2000-luvun alkupuolella julkaistut Daredevil (2003), The Punisher (2004), Elektra (2005) ja Ghost Rider – Aaveajaja (2007) tarjoavat kiinnostavan katsauksen siihen, miten hahmojen tarinoita on vuosien varrella kerrottu – ja tätä artikkelisarjaa silmällä pitäen myös laajennettu erikoisversioiden kautta. Nyt, kun DC-universumikin on kuumimmillaan, on erinomainen hetki palata Marvelin kehityskaaren varhaisempaan vaiheeseen ja tarkastella, mistä kaikki alkoi.
Daredevil
Vuoden 2003 Daredevil-elokuva edustaa modernin supersankarielokuvan historiassa merkittävää siirtymävaihetta, joka sijoittuu X-Menin (2000) ja Spider-Manin (2002) luoman ensiaallon sekä myöhemmän Marvel Cinematic Universen (MCU) synnyn väliin. Mark Steven Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama teos on monitahoinen kokonaisuus, jonka tuotantoa leimasivat intohimo alkuperäismateriaalia kohtaan, studion voimakas painostus ja aikakautensa audiovisuaalinen estetiikka. Elokuva on tullut tunnetuksi paitsi kaupallisena menestyksenä myös poikkeuksellisena esimerkkinä siitä, miten myöhemmin julkaistu Director’s Cut -versio pystyi jälkikäteen muuttamaan kriittistä vastaanottoa.
Matt Murdockin eli Daredevilin rooliin valittiin Ben Affleck. Hän oli sarjakuvien suuri fani ja koki roolin ottamisen välttämättömäksi, jottei joku muu pilaisi hahmoa. Elokuvan muihin rooleihin valittiin Jennifer Garner (Elektra), Colin Farrell (Bullseye) ja Michael Clarke Duncan (Kingpin).
Daredevil julkaistiin Yhdysvalloissa 14. helmikuuta 2003, ja siitä tuli yksi historian menestyneimmistä helmikuun julkaisuista. Menestystä siivitti elokuvan soundtrack, joka nousi Billboard 200 -listalla sijalle 9.
Vaikka teatterijulkaisu menestyi kaupallisesti, se sai kriitikoilta ja sarjakuvafaneilta ristiriitaisen vastaanoton. Ohjaaja Johnson selitti myöhemmin, että teatteriversio oli palasiksi leikattu yritys tehdä elokuvasta enemmän rakkaustarina kuin hahmoanalyysi, jota hän alun perin tavoitteli. Ohjaaja pääsi kuitenkin korjaamaan tilanteen jo seuraavana vuonna, kun dvd:llä julkaistiin Director’s Cut -versio.
Vuoden 2004 lopulla julkaistu ohjaajan versio (133 min) oli huomattavasti teatteriversiota (103 min) pidempi. Sen useat lisäykset tekivät elokuvasta huomattavasti helpommin lähestyttävän ja ennen kaikkea eheämmän.
Director’s Cut ei ainoastaan sisällä kokonaan uusia hetkiä, vaan sen kerrontaa on selkeytetty – etenkin elokuvan puolivälissä, jossa teatteriversio sisältää lukuisia juoniaukkoja – ja sen toimintakohtauksissa on rajumpi ote.
Ohjaajan version alkuosa käy Mattin lapsuutta läpi yksityiskohtaisemmin. Myöhemmin Matt ja Elektra saavat enemmän yhteistä aikaa, minkä lisäksi heidän suhteensa taso on erilainen: teatteriversiossa nähty seksikohtaus puuttuu ohjaajan versiosta kokonaan. Muista hahmoista Benin (Joe Pantoliano) rooli on huomattavasti suurempi, aivan kuten Bullseyen ja Kingpinin. Lisäksi mukana on teatteriversiosta kokonaan puuttuva oikeussalikohtaus, jonka keskiössä nähdään räppärinä tunnettu Coolio.
Daredevil – Director’s Cut on todella erilainen teatteriversioon verrattuna – ja elokuvana huomattavasti parempi.
The Punisher
Kun Marvel Studios alkoi kehittää uutta The Punisher -elokuvaa vuonna 1997, tavoitteena oli palauttaa hahmon maine Dolph Lundgrenin tähdittämän vuoden 1989 version jälkeen – se kun ei ollut saavuttanut toivottua menestystä. Huhtikuussa 2002 elokuvan ohjaajaksi ja toiseksi käsikirjoittajaksi palkattiin muun muassa elokuvien Die Hard – Koston enkeli (1995) ja Jumanji (1995) kirjoittajana toiminut Jonathan Hensleigh. Hänellä oli vahva visio tehdä debyyttiohjauksestaan kunnianosoitus 1970-luvun karuille ja urbaaneille kostotarinoille.
Tuotannon suurin haaste oli alusta alkaen budjetti. The Punisherille myönnettiin 33 miljoonaa dollaria, mikä oli noin puolet aikakauden suurten toimintaelokuvien budjeteista. Vielä suurempi ongelma oli se, että varsinaisiin kuvauksiin ja jälkituotantoon oli käytettävissä vain noin 15,5 miljoonaa lopun mennessä muun muassa palkkoihin.
Budjettivaje pakotti Hensleighiin muokkaamaan alkuperäistä käsikirjoitustaan useita kertoja. Merkittävin menetys oli massiivinen avauskohtaus, joka oli tarkoitus kuvata ja sijoittaa Kuwaitiin Persialahden sodan aikaan. Myös hahmoja karsittiin.
Thomas Jane oli tuottaja Avi Aradin ainoa vaihtoehto Frank Castlen rooliin. Jane suhtautui pestiinsä erittäin intohimoisesti vaikka ei tuntenut sarjakuvaa kovin hyvin. Hän kävi läpi seitsemän kuukauden mittaisen harjoitusjakson, jonka aikana hän kasvatti yli kymmenen kiloa puhdasta lihasta ja oppi käsittelemään erilaisia tuli- ja lähitaisteluaseita. Howard Saintin rooliin valittiin John Travolta, joka toi projektiin tarvittavaa tähtiloistoa.
The Punisher julkaistiin Yhdysvalloissa 16. huhtikuuta 2004. Kriitikoiden vastaanotto oli pääosin tyly, mutta osa faneista arvosti Hensleighin visiota. Elokuvan maailmanlaajuinen kokonaistuotto oli lopulta alle 55 miljoonaa dollaria, mutta elokuva löysi uuden merkittävän yleisön kotiteatterijulkaisun myötä. Elokuvan dvd-myynti oli vilkasta, ja tämä taloudellinen jälkiaalto oli suora syy siihen, miksi Lionsgate päätti investoida Extended Cut -version kehittämiseen.
The Punisher – Extended Cut (143 min) julkaistiin loppuvuodesta 2006. Se on kaikin osin lähempänä Hensleighin alkuperäistä visiota verrattuna teatteriversioon (124 min), joten muutoksia on kautta linjan. Jostain syystä pidennettyä versiota varten tehty lähes 4,5-minuuttinen prologianimaatio nähtiin kuitenkin ainoastaan Yhdysvalloissa Lionsgaten julkaisemalla dvd:llä elokuvaan liitettynä; muissa Extended Cut -julkaisuissa (139 min) se on lisämateriaalina.
Pidennetty versio syventyy henkilöhahmojen kehitykseen. Suurimman muutoksen hahmoista kokee Jimmy Weeks (A. Russell Andrews), joka oli teatteriversiossa lähes statistin osassa; Extended Cutissa hän on keskeinen tekijä Frankin perheen kohtalossa. Kyseiset lisäykset tuovat kokonaisuuteen oman synkän draamakaaren.
The Punisher – Extended Cut on huomattavasti teatteriversiota parempi julkaisu – katsoi sen sitten alkuanimaatiolla tai ilman.
Elektra
Rob Bowmanin ohjaama Elektra (2005), suora spin-off vuoden 2003 Daredevil-elokuvalle, oli Marvelin ensimmäinen elokuva, jonka päähahmona oli nainen. Vaikka elokuva muistetaan lähinnä sen kaupallisesta ja kriittisestä epäonnistumisesta, pääosaa esittävän Jennifer Garnerin fyysinen omistautuminen hahmolleen oli erityisen merkittävä.
Garner ei olisi halunnut tehdä elokuvaa, mutta hän oli sopimuksen mukaan velvoitettu palaamaan Daredevilissa esittämäänsä rooliin. Hän päätti hoitaa työnsä ammattimaisesti ja aloitti intensiivisen päivittäisen harjoittelun ja fyysisen valmistautumisen.
Garnerin tausta baletissa osoittautui merkittäväksi eduksi toimintakohtausten koreografioita toteutettaessa. Lopulta hän päätyikin tekemään valtaosan stunteistaan itse. Lisäksi Garnerin kyky pyörittää ja käsitellä sai-miekkoja keräsi huomiota, joskin elokuvan liialliset leikkaukset ja digitaaliset tehosteet peittivät alleen hänen tekniset taitonsa.
14. tammikuuta 2005 julkaistu Elektra tuotti elokuvateattereissa juuri ja juuri budjettinsa verran, noin 57 miljoonaa dollaria. Yleisön ja etenkin kriitikoiden vastaanotto oli negatiivinen, ja tilannetta pyrittiin korjaamaan dvd:lle julkaistulla Director’s Cut -versiolla.
Syksyllä 2005 julkaistun ohjaajan version (100 min) muutokset jäivät kuitenkin lopulta varsin vähäisiksi. Vain noin kolme minuuttia teatteriversiota (97 min) pidempää julkaisua on käsitelty varovaisesti sieltä täältä, joskus vain kuvakulmaa vaihtamalla. Väkivaltaa on hieman enemmän, mutta varsinaisia juonta muuttavia lisättyjä kohtauksia ei ole. Lisätyt minuutit ovat kohtausten pidennyksiä hetkillä, joita ilman pärjää aivan mainiosti.
Elektra – Director’s Cut on hukkaan heitetty mahdollisuus.
Ghost Rider – Aaveajaja
Ghost Riderin matka valkokankaalle oli kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Marvel aloitti elokuvan kehitystyön jo vuonna 1992, jolloin supersankarielokuvat olivat vielä harvinaisia menestyksiä. Useiden eri käsikirjoittajien (Jonathan Hensleigh, David S. Goyer) ja pääosahakujen (joissa ehdolla oli muun muassa Johnny Depp) jälkeen ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi valittiin Mark Steven Johnson, ja pääosaan valittiin Nicolas Cage.
Johnsonin mukaantulo projektiin toi mukanaan selkeän suunnanmuutoksen. Hän kirjoitti käsikirjoituksen uudelleen tavoitteenaan luoda elokuva, joka yhdistäisi kauhua, toimintaa ja goottilaista western-estetiikkaa. Johnson kertoi myöhemmin, että alkuperäisessä luonnoksessa päävastustajana oli Scarecrow, mutta studio pakotti vaihtamaan hahmon Blackheartiksi, jotta yleisö ei sekoittaisi sitä DC:n samannimiseen Batman-pahikseen.
Yksi elokuvan merkittävimmistä näyttelijävalinnoista oli Mephistophelesin rooliin valittu Peter Fonda. Johnson halusi nimenomaan moottoripyöräikonin näyttelemään paholaista moottoripyöräaiheisessa elokuvassa, mikä oli suora viittaus Fondan klassikkoelokuvaan Easy Rider – matkalla (1969).
Taloudellisista syistä Australiassa kuvattu elokuva sai ensi-iltansa 16. helmikuuta 2007. Maailmanlaajuinen teatterituotto oli hieman alle 230 miljoonaa dollaria (budjetti oli 110 miljoonaa). Todellinen taloudellinen voitto tuli kuitenkin dvd-markkinoilta: pelkästään Yhdysvalloissa kotivideomyynti oli yli 100 miljoonaa dollaria, mikä sai Sony Picturesin näyttämään vihreää valoa jatko-osalle Spirit of Vengeance – vaikkakin huomattavasti pienemmällä budjetilla.
Yksi syy kotiteatterijulkaisun menestymiseen oli se, että elokuvasta julkaistiin pidennetty Extended Cut -versio.
Kesäkuussa 2007 julkaistuun Ghost Rider – Extended Cut -versioon (124 min) Johnson lisäsi hahmojen taustoja käsitteleviä hetkiä. Hän oli jo tyytyväinen teatteriversioon (110 min) ja piti sitä tiiviimpänä, mutta myös näki, että pidennettyyn versioon lisätyt kohtaukset voisivat olla faneille arvokkaita.
Pidennetyssä versiossa on lisäyksiä pitkin elokuvaa, osa pidempiä, osa vain muutaman sekunnin ”fiilistelyjä”. Ensimmäiset tärkeät lisähetket nähdään ensimmäisen vartin aikana: nuoren Johnnyn (Matt Long) ja hänen isänsä Bartonin (Brett Cullen) suhdetta avataan kattavammin. Loppupuoliskolla käytävät Johnnyn (Cage) ja Roxannen (Eva Mendes) haastattelukohtaukset ovat huomattavasti pidempiä, minkä lisäksi Blackheart (Wes Bentley) ja Caretaker (Sam Elliott) saavat muutaman lisäminuutin. Lisättyjen puhekohtauksien lisäksi myös erikoisefektit saivat muutamia hyviä lisäsekunteja.
Ghost Rider – Extended Cut on teatteriversiota kokonaisvaltaisempi ja siten suositeltavampi julkaisu.
Teksti: Tom Kajaslampi
Info: Miten nähdä artikkelin versiot
- Daredevil: Teatteriversio on julkaistu Suomessa dvd:llä, Director’s Cut sekä dvd:llä että blu-rayllä.
- The Punisher: Sekä teatteriversio että Extended Cut (139 min -versio / 134 min/25fps) on julkaistu dvd:llä suomenkielisillä teksteillä. Teatteriversio on julkaistu Suomessa myös blu-rayllä.
- Elektra: Teatteriversio on julkaistu Suomessa niin dvd:llä kuin blu-rayllä. Director’s Cut -versio on julkaistu blu-rayllä (ilman suomitekstejä) Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.
- Ghost Rider – Aaveajaja: Extended Cut -versio on julkaistu Suomessa dvd:llä ja blu-rayllä. Alkuperäinen teatteriversio on julkaistu Yhdysvalloissa dvd:llä.