Marvel-huhu: kaksi yllättävää hahmoa Guardians of the Galaxyn kakkososaan – Stallone nähty kuvauspaikalla

10.3.2016 18:43

Jos huhuihin on uskominen, saatetaan Guardians of the Galaxy Vol 2:ssa nähdä kaksi kovin erityistä hahmoa. Sylvester Stallone on nimittäin bongattu kuvauspaikalta tutussa asussa.

Silminnäkijöiden mukaan Syltty olisi nähty Judge Dreddin asussa leffan lavasteissa. MCU Exchange -sivusto spekuloi Stallonen esittävän kuitenkin kreeläistä syyttäjää, Black Novaa tai tekevän cameo-henkisen roolin Nova Corpin upseerina. Disney/Marvel ei omista Judge Dreddin oikeuksia, joten tuskinpa siis oikeaa Tuomaria elokuvassa nähdään.

Ilmeisesti myös Howard the Duck on saanut roolin leffasta. Tällä eriskummallisella Marvelin hahmolla oli aikoinaan oma sarjakuvalehti ja tehtiinpä Howardille myös oma leffansa. Ankka nähtiin ensimmäisen Guardians of the Galaxyn lopputekstikohtauksessa ikään kuin läpällä, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että vitsi olisi toteutumassa.

Lähde: Epicstream, MCU Exchange, On Location Vacations

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa