Matt Damon ja Sideways-ohjaaja tekevät scifi-elokuvan kutistuvista ihmisistä

6.11.2014 10:57

Yksi Alexander Paynen pitkään puheissa ja tekellä ollut projekti, Downsizing, näyttäisi vihdoin toteutuvan. Ohjaaja puhui elokuvasta jo Sidewaysin aikoihin, mutta ei silloin ollut vielä valmis tekemään sitä sen suuren koon ja sen vaativan teknologian takia.

Kaksi elokuvaa myöhemmin Payne on kuitenkin valmis palaamaan elokuvan pariin, ja näyttäisi siltä, että se on ohjaajan seuraava projekti. Downsizingin pääosaan on nyt kiinnitetty Matt Damon, joka tulee olemaan yksi ihmisistä, jotka saavat mahdollisuuden kutistaa itsensä säästääkseen maailman varoja.

Downsizing sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmiset pystyvät kutistamaan itsensä pikkuruisiksi taistellakseen ylikulutusta vastaan. Nämä kutistuneet ihmiset muuttavat pieniin kaupunkeihin, joita suojelevat isot verkot. Pienet ihmiset nostavat kaikki säästönsä, joista saavat yhtä ”isoa” dollaria vastaan 500 ”pientä” dollaria, koska pystyvät elämään vähemmällä ruualla, käyttävät vähemmän tilaa ja tuottavat vähemmän jätettä.

Elokuvan alkuperäiseen näyttelijäjoukkoon kuuluivat Paul Giamatti, Sacha Baron Cohen, Meryl Streep, Reese Witherspoon ja Gong Li, mutta Damon tulee korvaamaan Giamattin, eikä muitakaan nimiä enää näy tiedotteissa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa