Matthew McConaughey ei palaa yhteistyöhön True Detective -ohjaajan kanssa

Ikävä käänne.

28.2.2021 20:31

Viime vuonna tuli julki, että Hollywood-tähti Matthew McConaughey olisi palaamassa tv-ruutuihin. McConaughey on aiemmin tehnyt kiiteltyä yhteistyötä True Detectivessä ohjaaja ja käsikirjoittaja Nic Pizzolatton kanssa, ja parivaljakon piti kohdata uuden sarjan parissa.

Uusi draamasarja, Redeemer, oli tarkoitus tehdä Patrick Colemanin esikoisromaanin pohjalta. Sen päähenkilönä olisi toiminut turvallisuusalalle siirtynyt ex-pappi, joka tutkii rikosmysteeriä Teksasissa. McConaughey päätti kuitenkin jättää projektin tarkemmin määrittelemättömistä syistä. Näyttelijän ei ole tiedotettu tarttuneen hiljattain mihinkään uuteen elokuvarooliin, vaan hän on keskittynyt mm. kirjoittamaan kirjaa.

Ilman nimekkään tähden läsnäoloa tv-yhtiö FX ei enää ollut kiinnostunut sarjasta. Näin ollen koko projekti on nyt kuopattu.

 

Lähteet: THR, Indiewire, GQ

Lisää luettavaa