True Detective -tähti Matthew McConaughey palaa televisioon – uusi sarja samalta tekijältä

Laatua voinee odottaa.

30.1.2020 12:37

True Detectivessä loistanut Matthew McConaughey kokeilee jälleen siipiään television puolella. Hän palaa tekemään yhteistyötä True Detectiven luojan Nic Pizzolaton kanssa.

Tuleva sarja on nimeltään Redeemer. McConaughey esittää siinä raportoidusti vartijaa, joka etsii kadonnutta naista Teksasissa. Etsintä puolestaan johtaakin hänet korruption ja salaliiton jäljille. Luvassa on väkivaltaa, petollisuutta ja tietysti suuri mysteeri.

McConaughey toimii sarjan tuottajana. Sarjaa saadaan odotella jonkin aikaa, sillä jaksojen käsikirjoitukset ovat vielä työn alla.

Näyttelijän tuorein projekti on hyvän vastaanoton saanut rikosleffa The Gentlemen (2019). Se saa Suomessa ensi-iltansa 21. helmikuuta 2020.

Lähde: Empire

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia