Sing

GENRE , ENSI-ILTA 23.12.2016 TÄHDET

Koalaherra Buster Moon (äänenä Matthew McConaughey/Sami Uotila) on tuottaja, jonka teatteri on nähnyt parhaat päivänsä. Esitykset ovat floppeja, ja vakituisia työntekijöitä on vain kaksi – Moon ja hänen seniili sihteerinsä. Pankki uhkaa lunastaa rakennuksen, jos Moon ei pysty maksamaan velkojaan.

Hädän hetkellä setä ideoi shown, jonka on määrä pelastaa teatteri: hän järjestää laulukilpailun, johon voivat osallistua kaikki kaupungin elikot koululaisista konttoristeihin ja vakuutusasiamiehistä suihkukoppidiivoihin. Sillä kaikkihan rakastavat laulukilpailuja! Sama päteväksi havaittu tosiasia kannattelee myös Sing-elokuvaa. Onkin yllättävää, miten vähän tositelevision konsepteja on lopulta siirretty animaatioelokuvien tarinoihin, ja esimerkiksi Postimies Patessa (2014) lopputulos on kalsea ja väkinäinen.

Singissä kisoja ei varsinaisesti televisioida muuten kuin uutisten muodossa, mutta tapahtumien eteneminen noudattaa kilpailuohjelmista tuttuja käsikirjoituskuvioita. Elokuva seuraa luontevasti myös perinteisen backstage-musikaalin konventioita.

Buster Moonin luoma kilpailuasetelma kyllä unohtuu ennen kuin on kunnolla alkanutkaan; jokaiselle alkukarsinnat läpäisseelle tärkeintä on päästä toteuttamaan omaa intohimoaan. Kullakin laulajalla on omat esteensä, hidasteensa ja haastavat elämäntilanteensa. Uupunut kotiäiti (Reese Witherspoon/Anna-Maija Tuokko) pyörittää 25 vilkkaan porsaan ja yhden ylityöllistetyn karjun arkea, piikkisikapunkkarin (Scarlett Johansson/Yasmin Yamajako) parisuhde rakoilee, ja samettiääninen gorilla (Taron Egerton) pyristelee irti gangsteri-isän koplasta. Sing kertoo reality-ohjelmille tyypillisiä tavallisten, unelmiaan tavoittelevien ihmisten – tai siis eläinten – tuhkimotarinoita.

Tästä huolimatta Garth Jenningsin (Linnunradan käsikirja liftareille, Son of Rambow) ja Christophe Lourdeletin ohjaama draama on suhteellisen vaatimatonta; elokuvan vahvuus on show-kohtauksissa ja musiikissa, ei yksittäisten hahmojen kohtaloissa. Tarinaan ei ole kuitenkaan jätetty tarpeetonta tyhjäkäyntiä – päin vastoin. Loppupuolen katastrofikohtaus on poikkeuksellisen näyttävä, ja myös eri eläinlajeista on saatu mukavasti irti sävyjä. Ja kuten laulukilpailuissa, on Singissäkin pahiksen rooli varattu sille pahasuiselle keskitason nilkille, joka luulee itsestään liikoja (omahyväisen hiiren äänenä kuullaan Seth MacFarlane/Antti Lang).

Sing on kiistaton hyvän mielen elokuva, joka keskittyy vetävään poppiin ja laulamisen riemuun. Elokuvaan on onnistuttu ahtamaan peräti 85 hittiä Lady Gagasta Dave Brubeckiin, ja erilaiset tulkinnat ovat hauskoja. Montaasijakso laulukilpailun alkuerästä on hupaisaa katsottavaa, ja lopun finaalissa musiikkinumerot on maltettu jättää kokonaisiksi. Laulujen jättäminen dubbaamatta suomeksi puhutuissa versioissa on yleensä ankea ratkaisu, mutta Singin kohdalla se toimii varsin hyvin.