Flashin omaa elokuvaa on tehty jo hyvä tovi. Ezra Millerin tähdittämän supersankarielokuvan tekeminen aloitettiin jo vuonna 2014. Ensi-illankin piti olla jo 2018.
Sitten tapahtui kaikenlaista ja Snyderin luoma DCEU on käytännössä jo kuopattu.
Samalla Flash päätyi tuotantohelvettiin. Sen ohjaajat ovat vaihdelleet ja Millerilläkin on riittänyt kiireitä Harry Potter -maailmassa ihmeotusten parissa.
Ihmeotus 3:n kuvaukset käynnistyvät keväällä, joten Miller ei ehdi DC:hen vielä silloinkaan. Aikaisintaan Flashin kuvaukset voisivat käynnistyä vuonna 2021 eli julkaisu olisi vasta joskus 2022.
Warner Bros. kuitenkin kasailee elokuvaa varten jo näyttelijöiden suosikkilistaa. Reverse-Flashiksi on uumoiltu Matthew McConaugheyta. Varsinaisia roolituksia ei ole vielä tehty, mutta olisihan McConaughey nappivalinta.
Lähde: We Got This Covered