Justice League

GENRE , ENSI-ILTA 15.11.2017 TÄHDET

Pieni askel oikeaan suuntaan: Justice League on paljon parempi kuin Man of Steel ja Batman v Superman, mutta ei aivan Wonder Womanin luokkaa.

Vuosien viivästyksien ja ongelmien jälkeen DC on vihdoin saanut isot tykkinsä yhteiseen elokuvaan. Hyvät uutiset: tympeiden Man of Steelin ja Batman v Supermanin jälkeen on otettu aimo askel oikeaan suuntaan. Huonot uutiset: se ei ihan riitä maaliin asti.

On kuitenkin sanottava, että suurin osa Justice Leaguen viihdyttävyyttä jarruttavista tekijöistä johtuu pääasiassa muista syistä kuin elokuvasta itsestään. Se on peruskauraa supersankarirymistelyiden joukossa. Sillä vain olisi ollut potentiaalia myös paljon parempaan.

DC:n Laajennetussa Universumissa on kulunut muutamia kuukausia Batman v Supermanin tapahtumista. Ne ovat syösseet maapallon yleismaailmalliseen apatiaan ja toivottomuuteenkin. Tämä tuntuu herättävän tuhansia vuosia aikaisemmin kukistetun pahan, joka nyt kutsuu joukkojaan saattamaan tuolloin keskeytettyä tehtäväänsä loppuun.

Batman/Bruce Wayne yrittää selvittää uhan luonnetta ja tavoittaa samalla Batman v Supermanissa pikaisesti esiteltyjä supervoimaisia metaihmisiä. Tuntemattomia voimia hallitsevilla tuntemattomilla henkilöillä kun voidaan nousta tuntematonta uhkaajaa vastaan. No, eihän supersankarielokuvia tietenkään mennä katsomaan logiikkaa odottaen.

Omassa elokuvassaan jo paremmin esitellyn Wonder Womanin ohella nyt remmiin astuvat meren syvyyksistä kotoisin oleva Aquaman, silmää nopeampi Flash sekä ihmisen ja koko ajan kehittyvän koneen sekoitus, Cyborg. Justice Leaguen parasta antia onkin uusien tulokkaiden metsästys ja heihin tutustuminen.

Puolivälin ratkaisun hetki tiimin – ja koko maapallon – kohtalosta vaarallisen arpapelin lopputuloksena on elokuvan hieno huippukohta. Sen jälkeen tapahtuu wonderwomanit ja kiehtovan alun jälkeen voi vain odotella tuttuja uria kulkevan loppuselvittelyn päättymistä.

Justice Leaguen iso ongelma on, että siihen johtava, jopa alaotsikolla Dawn of Justice varustettu Batman v Superman varastaa kaikista huomattavista puutteistaan huolimatta edelleen show’n. DC-kustantamon kahden ikonisimman hahmon yhteenoton jälkeen maapallon tuho on todella kulunut jännityksen aihe. Batman v Supermanin pidemmän version katsoneillekin taustoittamatta ilmestyvä Steppenwolf on täsmälleen yhtä haukotuttava hahmo kuin Wonder Womanin lopun Ares.

DC:n soutamisen ja huopaamisen johdosta Justice Leagueta rampauttaa lisäksi tärkeiden hahmojen omien elokuvien puute. Batman v Superman ratkaisi omalta osaltaan vastaavaa ongelmaa tekemällä Wonder Womanista mysteeriä, johon hahmon oma elokuva vastasi. Nyt Justice League joutuu käyttämään kallisarvoisia minuutteja Aquamanin, Cyborgin ja Flashin taustatarinoiden avaamiseksi.

Eihän Marvelin Avengersienkaan kokoonpano kovin syvällistä tarkastelua kestä, mutta ainakin tarpeeksi heistä esiteltiin muissa elokuvissa, että heitä halusi nähdä myös yhteisessä seikkailussa. Justice League jättää hämärän peittoon, miksi juuri tämä persoonallisuus- ja voimakombo pitää saada kokoon. Varsinkin, kun voimat jäävät Flashin lähes konkreettisia kykyjä lukuunottamatta melko laveiksi ja kaikkivoipaisiksi.

Esi-Avengersit myös esittelivät kokoomaelokuvassa jahdattavia macguffineita, Justice Leaguen Mother Boxit tulevat samalta suunnalta kuin Steppenwolf – takavasemmalta. Sankareista varsinkin Aquaman olisi tarvinnut hahmoa esittelevän ja sen tärkeyttä perustelevan oman elokuvan. Oli tyyppi miten väkivahva tahansa, on ihmeteltävä miksi chernobylimaisen autiomaan keskelle on saatava tyyppi, jonka voima on kyky puhua kaloille. Onneksi Jason Momoalla on sen verran karismaa, että hahmosta suorastaan janoaa lisätietoa.

Zack Snyder luopui Justice Leaguen vetovastuusta loppumetreillä henkilökohtaisen perhetragedian johdosta. Niin surullista kuin se onkin, tilalle saapunut Joss Whedon on tuonut elokuvaan kaivattua keveyttä. Vaikka hän on saanut vain käsikirjoituskrediitin, on hän käytännössä vastannut myös tarvitun lisämateriaalin ohjauksesta. Itse asiassa snydermaiset synkistelyt tuntuvat jarruttavan elokuvaa (käsi kohtaa naaman, kun Supermanin kohtalon vihjataan johtavan rasistisiin rikoksiin), joka olisi voinut lähteä kunnon liitoon. Erityisesti Flash tuo uutena hahmona suunnatonta hilpeyttä tarinaan.

Poikani Kevinissä hyytänyt Ezra Miller osoittautuu Flashin roolissa myös pystyväksi koomikoksi; tästä nuoresta näyttelijästä kuullaan varmasti vielä. Marvelin X-Men-elokuvien supernopealla Quicksilverillä on ollut huikeita kohtauksia, joita DC on kunniakkaasti päättänyt olla kopioimatta sellaisinaan. Mainiolle hahmolle on onnistuttu luomaan hillitympi mutta yksilöllinen tapa kuvata vauhtia, joka ei erotu paljaalla silmällä.

Lopputekstien yhteydessä on kaksikin lisäherkkua. Toinen jatkaa elokuvan hauskaa nokittelua, toinen kiusoittelee pahaenteisellä jatkolla.