Mel Gibson paljasti kieltäytyneensä jättimäisistä rooleista vuosien varrella

Hurjan isoja ja ikonisia rooleja mennyt sivusuun.

Mel Gibson on yksi Hollywoodin suurimpia tähtiä. Siis ennen kuin Gibson pidätettiin humalassa ajamisesta, jolloin hän heitti muun muassa antisemitistisiä juttuja poliiseille kaiken muun lisäksi.

Gibson on kuitenkin tehnyt hiljalleen paluuta. Hän esimerkiksi ohjaa tulevan Tappavan ase -elokuvan, mutta vielä ei ole varmaa näytteleekö hän myös siinä.

Miekkoselta kysyttiin hiljattain, että olisiko hän kiinnostunut supersankarielokuvissa näyttelemisestä. Gibson kertoi kieltäytyneensä Batmanin viitasta jo kolme kertaa, koska ei ole kiinnostunut genrestä.

Samalla hän paljasti kieltätyneensä James Bondin roolista. Hän olisi ollut muutenkin liian nuori rooliin 26-vuotiaana. Timothy Dalton otti lopulta sen roolin vastaan.

Gibson kertoi myös kieltäytyneensä Sademiehestä (1988) ja Gladiatorista (2000). Sademiehessä hän olisi näytellyt Dustin Hoffmanin roolin. Gladiatorin Gibson hylkäsi The Patriot -elokuvan takia.

Gibson ei kuitenkaan kadu päätöksiään.

Lähde: We Got This Covered

Aiheeseen liittyvät jutut