Menestyneen supersankarileffan tekijä syyttää Power Rangers -elokuvaa kopioksi

Mielipiteensä hanakasti ilmoittava käsikirjoittaja ihmettelee samankaltaisuutta.

Käsikirjoittaja Max Landis valittaa Twitterissä, että tuleva Power Rangers -leffa näyttää trailerin perusteella aivan hänen kirjoittamaltaan Chroniclelta.

Landis käsikirjoitti itsekin yhden version Power Rangers -elokuvasta, mutta tämän ”hölmön, hauskan ja retron seikkailuelokuvan” käsikirjoitus ei päätynyt valkokankaalle. Sen sijaan tekijät lähtivät aivan toiseen, Landisin mielestä hyvin tuttuun suuntaan.

”Joo, näyttäisi siltä, että he palkkasivat Chroniclen kirjoittajan ja hän kirjoitti Power Rangers -elokuvan, joten he antoivat hänelle potkut ja tekivät Chroniclen”, Landis kirjoittaa.

Chronicle kertoo supervoimat saavista nuorista, jotka innostuvat uusista lahjoistaan kukin omalla tavallaan. Pienen budjetin elokuva tuotti maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa dollaria.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut