Arvostettu näyttelijä Michael Caine päätynee harvoin sanattomaksi – hän lienee veteraanitähtenä nähnyt yhtä sun toista. Jotain vastaavaa kuitenkin tapahtui Yön ritari -Batman-elokuvan kuvauksissa.
Caine ei ollut vielä nähnyt kertaakaan Heath Ledgerin Jokeri-hahmoa, kun heillä oli yhteinen kohtauksen harjoittelu. Cainella oli kohtauksessa vuorosanoja, mutta hän oli niin kauhuissaan Ledgeristä, että hän unohti sanoa ne kokonaan.
– Kun sen hemmetin hissin ovi aukesi, hän tuli ryminällä ulos. Unohdin kaikki repliikkini. Kauhistuttavaa, Caine kertoi.
Lopullisessa elokuvassakaan Caine ei sano kohtauksessa mitään. Mahtoivatko tekijät huomata, että pelkkä järkytys on paras reaktio?
Ledger valitettavasti menehtyi jonkin aikaa Yön ritari -kuvausten jälkeen. Hän ehti vielä kuvata The Imaginarium of Doctor Parnassus -elokuvan.
Alla kyseinen kohtaus.
Lähde: Thought Co.