Michael Fassbender kertoi miten Alien: Covenant eroaa edeltäjästään – koko filmiryhmä haluaa nähdä elokuvan

Ridley Scottin scifi-elokuvaa saadaan odotella vuoteen 2017.

Alien: Covenantista tihkuu tietoja ja nyt Michael Fassbender kertoi, miten se eroaa edeltäjästään Prometheuksesta. Fassbenderin mukaan elokuva on pelottavampi.

– Olen innoissani elokuvan näkemisestä ja kaikki jotka olivat mukana sanoivat, että tämä on elokuva jonka me kaikki haluamme nähdä, Fassbender paljasti.

– Elokuva on paljon pelottavampi kuin Prometheus, mutta samalla yhtä suuri mittakaavaltaan, Fassbender lisäsi.

Fassbender kehui vielä, että kun leffa pääsee käyntiin, se tuo kylmiä väreitä elokuvateattereihin.

Elokuva kertoo avaruusaluksen miehistöstä, joka uskoo löytäneensä asumattoman planeetan, kunnes he löytävät Prometheuksesta tutun Davidin. Elokuvan Yhdysvaltain ensi-ilta on 4. elokuuta 2017.

Lähde: Entertainment Weekly

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut