Michael Fassbender Prometheus-elokuvan kyytiin

27.1.2011 12:33

Ridley Scottin ohjaama Prometheus-produktio on kiinnittänyt näyttelijä Michael Fassbenderin.

Fassbender tekee elokuvassa seuraa Noomi Rapacelle, jonka liittymisestä Prometheus-kelkkaan uutisoitiin jokin aika sitten. Fassbender näyttelee elokuvassa androidia, kenties Alien-elokuvista tutun Bishopin hengenheimolaista.

Fassbender on näyttelijänä tuntemattomampi kuin hänen elokuvakataloginsa antaa ymmärtää. Hän on näytellyt muun muassa menestyneissä elokuvissa kuten 300 ja Kunniattomat paskiaiset sekä uusissa dvd-julkaisuissa Centurion ja Jonah Hex.

Ennen ensi vuodelle venyvää Prometheus-leffaa Fassbender nähdään tänä kesänä X-Men: First Class -elokuvassa metallia hallitsevana Magnetona. Mutanttielokuvan ensi-ilta on 3. kesäkuuta.

Fassbenderia kaavailtiin myös tulevan Snow White and the Huntsman -elokuvan metsästäjäksi, mutta Prometheus-kiinnityksen jälkeen osaan huhuillaan Viggo Mortensenia.

Kuva elokuvasta 300.

Lähde: Empire

Lisää luettavaa