Miksei Friends-uudelleenlämmittelyä tule? Jennifer Aniston paljasti nyt, ketkä näyttelijät vastustavat ideaa

Vai olisiko se edes hyvä idea?

11.12.2018 16:33

Friends-sarjan faneista ainakin osa haluaisi vanhan jengin palaavan vielä kerran yhteen. Olisiko se sitten elokuva vai tv-sarja – aika tulee näyttämään.

Nostalgista yhteen paluuta ei kuitenkaan välttämättä tulla näkemään lainkaan. Sarjassa esiintynyt Jennifer Aniston kertoi nyt, että kaikki näyttelijät eivät ole innostuneita ajatuksesta.

– Tytöt sanovat aina, että haluaisimme tehdä sen. Pojat ovat jostain syystä vähemmän innoissaan – en oikein tiedä, Aniston mietti James Cordenin keskusteluohjelmassa.

Vaikuttaisi siis olevan, että kannatus ja vastustus jakautuu näyttelijäryhmän sisällä aika lailla kahtia – miesten ollessa vähemmän innokkaita paluuseen.

Myös Friends-ohjaaja Kevin S. Bright tuumi, ettei idea ole välttämättä hyvä.

– Jos palaisimme, hahmot olisivat samat, mutta sarja ei olisi enää sama, Bright mietti.

Ohjaajan mielestä olisi outoa seurata viisikymppisten porukan notkumista kahvilassa. Hän pohti, että hahmojen kohtalo on ehkä parasta jättää fanien mielikuvituksen varaan.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa