Miksi tätä tuttua hahmoa ei nähty The Boysin viimeisessä jaksossa?

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös megasuositut supersankarisatiirit.

Julkaistu:

Fanit ovat ihmetelleet, miksei irlantilaisen Dominique McElligotin esittämää Queen Maevea nähty The Boysin viimeisellä kaudella.

Queen Maeve nähtiin edellisen kerran kolmannen kauden finaalijaksossa, jossa hän menetti voimansa ja katosi kartalta.

Lue myös: ”Mitä vitt**?”: The Boys -luoja hämmästelee sarjansa yhteyttä Donald Trumpin luomaan todellisuuteen

Lue myös: The Boys -sarja pilaili Captain American perseen kustannuksella

Fanit ovat toivoneet hahmon paluuta, mutta eipä McElligotia nähty viimeisellä kaudella.

Miksi?

Sarjan luojalla Eric Kripkellä on siihen vastaus. McElligotia pyydettiin mukaan, mutta hänellä oli muita hommia. Nainen on myös ”suurilta osin” eläköitynyt.

– Olisin halunnut Maeven takaisin. Juttelin Domin [McElligot] kanssa. Lähettelemme vielä maileja aina silloin tällöin. Hän on kuitenkin suurilta osin eläköitynyt näyttelemisestä, eikä hänen aikataulunsa antanut myöskään periksi, Kripke snaoi.

– Kysyin häneltä, että jos mikäli kirjoitan hahmolle roolin, niin tuleeko hän takaisin? Hän sanoi, että on lopettanut, ja hänellä on kiire, eikä pysty nyt tulemaan paikalle. Hän kuitenkin lähetti rakkaat terveiset kaikille.

The Boys suuntaa seuraavaksi 1950-luvulle, jonne Vought Rising -niminen spinoff-sarja sijoittuu. Mukana ovat Jensen Acklesin Soldier Boy ja Aya Cashin Stormfront.

Lähde: Epicstream