Tätä ei olisi heti uskonut: ohjaajalegenda roolitti Miley Cyrusin uuteen sarjaansa

26.1.2016 16:32

Mukaanlukien IndieWire uutisoi, että Woody Allenin kuusiosainen Amazon-sarja sai ensimmäiset näyttelijäkiinnityksensä. Elaine May, joka näytteli Allenin Keksejä ja konnia elokuvassa vuonna 2000, sekä Hannah Montana -tähti Miley Cyrus.

Allenin uudesta sarjasta ei tiedetä vielä paljoa. Sarja sijoittuu 60-luvulle, ja kuvaukset alkavat maaliskuussa. Sarja näkee päivänvalon joko vuoden lopussa tai ensi vuoden puolella.

Aiemmin Allen on avautunut projektin hankaluudesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Allen tekee sarjaa. Eräässä haastattelussa herra voivotteli, että otti haasteen yleensä vastaan.

(Episodi/JR)

Lisää luettavaa