Mitä pirua? Beverly Hills kyttää piti alun perin tähdittää Sylvester Stallone – ”Alkukohtaus oli kuin Normandian maihinnousu Pelastakaa sotamies Ryanissa”

Päähenkilön nimi olisi ollut rankkaakin rankempi: Axel Cobretti.

25.6.2024 18:30

Vuoden 1984 komediakyttäklassikko Beverly Hills kyttää piti alun perin tähdittää Sylvester Stallone.

Kaikissa Beverly Hills kyttä -elokuvissa Billy Rosewoodia näytellyt Judge Reinhold kertoi, mitkä tunnelmat olivat tuolloin:

”Alkuvaiheissa ei ollut komediasta tietoakaan. Pääosassa piti olla Stallone. Kun hän lähti projektista Cobra-elokuvaan, minut palkattiin tilalle”.

Elokuvan synnyttäminen oli monivaiheinen prosessi. Leffan ohjaajaksi oli tarjolla Martin Scorsese, sekä David Cronenberg. Myös näyttelijä Mickey Rourkelle kerettiin jo sorvata sopimus.

Stallonen visio leffasta oli hyvin erilainen kuin ohjaaja Martin Brestillä:

”Kirjoitin leffan käytännössä uusiksi. Alkukohtaus oli kuin Normandian maihinnousu Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvasta. Loppukohtauksessa olisi pelattu jänishousua, jossa ajan varastetulla Lamborghinilla vastaan tulevan tavarajunan kanssa”, Stallone muisteli vuonna 2013.

Eikä siinä vielä kaikki. Stallonen roolihahmon nimi olisi ollut Axel Cobretti.

Tuottaja Don Simpson teki selväksi, että elokuvayhtiö ei halua toteuttaa Stallonen visiota.

”Siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus saapui minulle, niin elokuva oli käytännössä Stallone heilumassa tolkuttomien pyssyjen kanssa”, käsikirjoittaja Chip Proser muisteli.

Lopulta käsikirjoittajakin vaihtui ja elokuvan kirjoittivat Danilo Bach ja Daniel Petrie Jr..

Beverly Hills Kyttä 4 saapuu Netflixiin 3.7.

Lähteet: Deadline, CBR

Lisää luettavaa