Mitä tarvitaan Kiinan elokuvamarkkinoille? Avaruusrobotteja ja paikallisia tähtiä!

15.7.2013 19:54

Lelurobottien elokuvasarjan uusiksi keksivä Transformers 4 ottaa Kiinan markkinat tosissaan.

Avaruudesta saapuneiden ’bottien valtapeli on itsessään toki mehevää sisältöä, mutta ohjaaja Michael Bay ei ole jättänyt yleisön kosiskelua pelkästään kiiltävien koneiden varaan: Vielä tarkemmin nimeämättömään Transformers-elokuvaan on kiinnitetty kiinalainen pop-tähti, Kiinassa ”kuuluisuuden kuninkaaksi” tituleerattu Han Geng.

Jo ennestään elokuvan näyttelijäkaartiin kuului myös toinen kiinalainen näyttelijä-artisti, Li Bingbing (Resident Evil: Retribution).

Myös lukuisat tanssiliikkeet taitava Han on aiemmin näytellyt kolmessa kiinalaiselokuvassa, kuten My Kingdomissa (2011).

Koska lelurobottien elokuvassa nähdään Lin ja Hanin lisäksi myös kolmas musiikki-ihme, räppäristä näyttelijäksi laajentanut Mark ”Marky Mark” Wahlberg, Autobottien tärkeimmät varusteet lienevät jatkossa kunnon jukeboksi ja takakontin bassot.

Kuvausvaiheessa oleva Transformers 4 valmistuu ensi kesäksi.

Kuva Transformers: Kaatuneiden kostosta (2009).

Lähde: Deadline

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa