Mitä tehdä, kun supervoimat ilmenevät aikuisen sijaan lapsella?

Midnight Special -elokuvan mukaan kannattaa juosta, kun viime vuoden parhaaksi kotiteatterijulkaisuksi valitun Take Shelterin ohjannut Jeff Nichols pohtii jälleen perheenisän ahdinkoa.

Take Shelterissä (2011) Michael Shannon (Man of Steel) pelkäsi maailmanloppua ja rakensi sitä varten turvapaikkaa. Shannon on mukana myös Midnight Specialissa, joka kertoo isästä ja 8-vuotiaasta pojasta, jotka lähtevät karkumatkalle, kun selviää, että pojalla on jonkinlaisia erikoisvoimia.

Shannonin lisäksi elokuvassa nähdään ainakin Joel Edgerton (Warrior) ja Kirsten Dunst (Melancholia).

Midnight Special on Nicholsin neljäs elokuva. Tavoilleen uskollisena Nichols ohjaa elokuvan omasta käsikirjoituksestaan. Take Shelterin lisäksi uralta löytyvät vuoden 2007 Shotgun Stories ja viime vuonna valmistunut, Suomeen mahdollisesti loppuvuodesta saapuva Mud-draama.

Midnight Special on vasta esituotannossa, joten valmista kannattaa odottaa aikaisintaan ensi vuodeksi.

Kuva Take Shelteristä.

Lähde: Deadline

(Episodi/JSV)

Aiheeseen liittyvät jutut