Modernin komedian isä Mort Sahl on kuollut 94-vuotiaana – ”Loi stand upin uudelleen”

Episodi ottaa osaa.

27.10.2021 06:01

Modernin komedian isänä pidetty koomikko Mort Sahl on kuollut 94-vuotiaana. Uutisesta kertoi muun muassa New York Times.

Sahl syntyi Kanadassa, mutta loi uransa Yhdysvalloissa. Hänet muistetaan erityisesti terävästä poliittisesta satiirista, sekä ajankohtaisiin asioihin tarttumisesta. Hänen stand up -esityksiään pidettiin vallankumouksellisina – siisti pukeutuminen, rento tyyli, suora kontakti yleisöön – mutta ennen kaikkea rohkeat aihevalinnat, etunenässä politiikka.

Curb Your Enthusiasmia ohjannut Robert B. Weide piti Sahlia stand upin uudelleen keksijänä – eikä se oikeastaan ole paljoa Sahlin alkuajoista muuttunutkaan.

Monipuolisen uransa aikana Sahl myös näytteli, sekä kirjoitti vitsejä John F. Kennedyn puheisiin.

Muun muassa Woody Allen, Lenny BruceGeorge Carlin ja Richard Pryor ovat maininneet innoittajikseen Sahlin. Allen on sanonut, että hän ei ollut koskaan nähnyt koomikkoa, joka vaikuttaa vain juttelevansa yleisölle. Allenin mukaan Sahl avasi ovia hänenlaisilleen koomikoille.

Lisää luettavaa