Lordi-yhtyeestä ja etenkin sen keulakuvasta Tomi Putaansuusta kertova Monsterimies on virallinen Lordi-dokumentti, jonka tekijäksi Putaansuu pyysi Antti Haasea. Kyseessä ei kuitenkaan ole ohjaajan mukaan tilaustyö. Tapasimme Haasen ensi-illan aattona.
Teksti: Jussi Huhtala
Miten Lordista kertova dokumentti lähti käyntiin?
Vuoden 2011 keväällä sain puhelinsoiton Herra Lordilta eli Tomi Putaansuulta. Hän meni suoraan asiaan, ja kysyi tekisinkö dokumenttielokuvan hänestä ja Lordista. Hän taisi käyttää sanaa ”Lorttosesta”. En heti suostunut, mutta aika nopeasti huomasin, että tässä on ainutlaatuinen aihe kyseessä. Minulla oli vähän samanlainen suhde Lordiin kuin monella suomalaisella, että hieno juttu että ne voitti ne viisut, mutta onko ne enää edes olemassa. Tomi kutsui käymään kodissaan ja se vakuutti minut täysin, että tämä kaveri on ainutlaatuinen tyyppi.
Olet kuulemma Putaansuun lapsuudenystävä.
Meidän lapsuudenkodit on ihan parinsadan metrin päässä toisistaan. Ei me oltu parhaita kavereita, mutta samoissa piireissä pyörittiin ja samoissa kouluissa käytiin.
Se ei kuitenkaan tainnut pelkästään riittää, että tunnet Putaansuun. Millainen tausta sinulla on elokuvan tekijänä?
Opiskelin elokuvataidetta Australiassa ja tein siellä muutaman lyhytelokuvan. Niiden avulla hain aika kovatasoiseen Australian Film Television and Radio Schooliin, jossa muun muassa Jane Campion ja Peter Weir ovat opiskelleet, ja pääsin sinne. Olen erikoistunut nimenomaan dokumenttielokuvien ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. Valmistumisen jälkeen olen tehnyt 4-5 ammattimaista dokkaria. Viimeisin pitkä elokuva Jos mulla olis valta kertoo Kemijärven sellutehtaan alasajosta lasten näkökulmasta.
Miten Lordi-elokuvan rahoitus järjestyi?
Kuvasin yhden kohtauksen, joka päätyikin elokuvaan. Se, jossa [Lordi-ravintola] Rocktaurant suljettiin. Kävin näyttämässä sitä Yleisradioon ja Illume-tuotantoyhtiölle, ja kumpikin sanoi, että tämä pitää tehdä. Rahoituksen hommaamiseen meni sitten oma aikansa – mukana on kansainvälistä rahaa Ruotsista ja Norjasta – mutta kuvaukset käynnistyivät heti.
Muuttuiko dokumentin sisältö matkan varrella?
Aika paljonkin, mutta perusasetelma säilyi koko ajan samana. Kävi nopeasti selväksi, että tässä on tämmöinen rikkauksista ryysyihin -tarina ja selviytymistarina kyseessä. Alun perin ajattelin, että olisi enemmänkin ollut mukana bändin historiaa ja perinteistä bändidokkaria, mutta kun käänteitä rupesi tulemaan, niin ne olivat ehdottomasti ainakin minulle mielenkiintoisempia. Se viihdyttävä tarina nykyhetkessä vei mennessään.
Elokuvaa katsoessa tuli mieleen Peter Pan -ilmiö. Mr. Lordi on kuin poika joka ei kasva aikuiseksi.
Tuossa kiteytyi juuri se avainoivallus, joka itsellekin tuli. Esittelimme tätä rahoittajille yhdellä lauseella: Heavy Metal Peter Pan. Ja se, että Peter Pan on vaarassa menettää sen Mikä-Mikä-Maan. Siitä heti tajuaa, mistä on kysymys.
Monsterimies on tiedotteen mukaan ”virallinen Lordi-dokumentti”. Aiheuttiko se vääntöä tuotannon aikana?
Kyllähän kaikki jotka vähänkin Tomia tuntee, tietää että siinä on kyseessä suuri taiteilija, jolla on hyvin vankat mielipiteet asioista. Vääntöä tietenkin tuli, mutta lähtökohta oli, että tämä ei ole tilaustyö eikä levy-yhtiön rahoittama – tässä ei ole levy-yhtiön rahaa ollenkaan. Se on minun ohjaukseni ja minun näkemykseni. Tein sellaisen elokuvan kuin halusin. Ei se täysin ongelmitta mennyt, mutta kun Tomi näki elokuvan, niin hän sanoi tykkäävänsä siitä ja murjaisi että ’varsinkin kun noin hyvä päähenkilö’.
Lordi-yhtye tunnetaan naamareistaan, joita ei riisuta julkisesti. Aiheuttiko se käytännön ongelmia?
Alussa mietin pitkään että voiko ylipäänsä tehdä elokuvaa, jonka päähenkilön ja bändissä soittavien jäsenten naamaa ei näe. Se tuntui hankalalta yhtälöltä. Kovan väännön jälkeen Tomi suostui myönnytyksiin, että tässä nähdään hänen suunsa edestäpäin. Aikaisemmin hänet on nähty vain takaraivo selän takaa. Mutta aika moni on sanonut, että se kääntyi elokuvan vahvuudeksi. Lordissahan on se mysteeri ytimenä, ja pääsin kuitenkin omasta mielestäni niin lähelle Tomia, että hän jakoi omia tuntemuksiaan ja intiimejä asioita. Lisäksi erilaisilla luovilla kuva- ja äänikerronnallisilla ratkaisuilla tuetaan samaistumista Tomiin päähenkilönä.
Oliko kuvauksissa kohtauksia, jotka rakennettiin uudelleen ja dramatisoitiin?
Mahdollisimman pitkälle yritin olla aina paikalla kun asioita tapahtui oikeasti, mutta on siinä muutamia rakennettuja tilanteita kuten se, jossa Tomi oli joen rannalla tulvaluukkujen päällä. Mutta kyllä hyvin pitkälle se meni sillä tavalla, että oltiin kuvaamassa kun tilanteet oli päällä.
Monsterimies päättyy positiivisiin tunnelmiin. Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että elokuvan loppunostatus ei kerro koko totuutta.
Haluttiin että jää hyvä mieli, kun yleisö poistuu elokuvateatterista. Ei se ollut mikään pakonomainen ratkaisu. Oli meillä paljon surullisempikin loppu yhdessä vaiheessa. Se taisi päättyä jopa siihen mikä tuossa Peter Panissa on surullisin juttu: se, ettei se voi saada omia lapsia, ja se päättyy kuvaan, jossa Tomi kertoo ettei aio hankkia ikinä lapsia kävellen syksyistä kujaa pitkin poispäin, ja se oli täysin erilainen loppu. Kun tarinassa oli niin paljon vastoinkäymisiä, niin tuntui että siihen kaipaa positiivisen lopun. Onhan se perinteinen musadokkarin loppu, mutta mitä sitten.