Moraalipoliisi liikenteessä: ”Leffa on tehty sosiopaateille ja sadisteille”

14.1.2016 07:27

Quentin Tarantinon tuorein elokuva The Hateful Eight on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Keskustelu on kuitenkin aivan odotetunlaista, sillä Tarantinon elokuvat puhuttelevat aina niin katsojia kuin kriitikoitakin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kriitikot ovat kutsuneet länkkäriä vallattomaksi, veriseksi, viihdyttäväksi ja pirullisen hyväksi. Yhdysvaltain oma moraalivartijaporukka, Media Research Center, otti myös The Hateful Eightin syyniin.

Tämä konservatiivinen porukka kutsuu itseään USA:n median vahtikoiraksi. Alla raportin parhaita paloja:

”Elokuvassa on 49 brutaalia väkivaltakohtausta – ammuskelua, puukotuksia, hirttäminen, kidutusta, pakotettua homoseksiä ja useita kohtauksia, joissa naisia joko ammutaan tai hakataan. Siinä on myös 32 erillistä ampumiskohtausta, joista jotkin sisältävät erityisen raakoja pääosumia.”

Vaikuttaa siltä, että vahtikoirat eivät oikein pitäneet QT:n uutukaisesta ja kutsuivatkin elokuvaa ”sosiopaateille ja sadisteille suunnatuksi Ten Little Indianiksi . Snuff-leffa, jossa on isoja staroja.”

Ten Little Indians viittaa Agatha Christien salapoliisiromaaniin, joka tunnetaan Suomessa nykyään nimellä Eikä yksikään pelastanut.

Noh, ei kaikesta voi pitää, mutta onhan tuo jo aika karua tekstiä.

Lue Episodin The Hateful Eight -arvio täältä.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Päivitys 14.1.2016 klo 11:50. Viittaus Ten Little Indians -teokseen korjattu.

Lisää luettavaa