Muistatko Rennyn heilan ja Hollywood-tähti Geena Davisin? Tältä hän näyttää nyt

Kävi Suomessa.

18.2.2017 11:03

Suomalaiset tuntevat Geena Davisin paitsi suosittuna 80- ja 90-luvun elokuvatähtenä, niin myös Renny Harlinin entisenä vaimona. Davis nähtiin Suomessa Harlinin kanssa muun muassa Planet Hollywood -ravintolan avajaisissa. Heidän seuranaan oli vielä niin ikään tuolloin naimisissa olleet Bruce Willis ja Demi Moore.

Elokuvarintamalta Davis muistetaan parhaiten Beetlejuice, Thelma ja Louise sekä Kärpänen-elokuvista. Hän esiintyi myös Renny Harlinin ohjaamassa Long Kiss Goodnight -elokuvassa Samuel L Jacksonin rinnalla. Davis on esiintynyt myös television puolella muun muassa Rouva presidentti ja Greyn anatomia -sarjoissa.

Hänen elokuvauransa sai alkusysäyksen erikoisella tavalla, kun Sydney Pollack etsi uutta kasvoa elokuvaansa Tootsie – lyömätön lyyli. Pollack selasi mallikatalogia ja bongasi sieltä Davisin.

Elokuvaura jatkuu edelleen. Seuraavaksi Geena Davis nähdään komediassa Don’t Talk to Irene. Alla kuvia tähdestä.

On the red carpet #redcarpet #reddress #christmas #holiday #blondehair #geenadavis #sleeveless #fair #fairskin #photographer

Henkilön Geena Davis (@geena_davis_official) jakama julkaisu

Happy thanksgiving! ??? love, Geena #geenadavis #thanksgiving #reddress #cityscape #glamorous

Henkilön Geena Davis (@geena_davis_official) jakama julkaisu

#geenadavis #artshow

Henkilön Geena Davis (@geena_davis_official) jakama julkaisu

Jutun alimmainen kuva: Jimmy Kimmel Live / YouTube

Lisää luettavaa