Muistatko Riiviöt-elokuvan? Steven Spielbergin viime hetken neronleimaus teki elokuvasta hitin

Jatko-osankin aikoinaan saanut vuoden 1984 kauhukomedia Riiviöt (Gremlins) ei välttämättä olisi ollut niin suosittu ilman tuottaja Steven Spielbergin ideaa.

2.7.2016 09:42

Spielberg sai idean viime hetkellä, joka aiheutti omat ongelmansa.

Chris Columbuksen alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli tarkoituksena, että söpö Gizmo-hahmo muuttuisi pahaksi ja ilkeäksi Stripe-hahmoksi. Ideana oli, että ihmiset kiinnostuisivat Gizmosta ja sitten he yllättyisivät sen pahasta puolesta, ohjaaja Joe Dante valotti.

– Noin kolme viikkoa ennen kuin aloitimme kuvaukset, Steven sai idean, joka sai kaikki paniikkiin, koska kuvausten alkuun oli niin vähän aikaa. Hän sanoi: ”Minusta Gizmon ei pitäisi muuttua Stripeksi. Minusta Gizmon pitäisi olla elokuvan sankarin kaveri ja olla läsnä koko elokuvan ajan.”

Idea kannatti, sillä ensi-illassa yleisö rakastui Gizmo-hahmoon ja elokuvia on vaikea ajatella ilman tätä karvapalloa. Kahdelle ensimmäiselle leffalle on mahdollisesti tulossa lähitulevaisuudessa kolmas osa.

Lähde: HitFix

 

Lisää luettavaa