Muistatko tätä Stallonen toimintaleffaa 80-luvulta? Aikaansa edellä oleva elokuva on yksi Syltyn suosikkeja

Elokuvan tähdet kohtasivat äskettäin sattumalta.

Kadun haukat -elokuvassa yhdessä näytelleet Sylvester Stallone ja Billy Dee Williams törmäsivät toisiinsa kuntosalilla ja tekivät sosiaalisessa mediassa päivitykset jälleennäkemisestään.

Hauskoissa päivityksissä kummatkin muistelivat Kadun haukkojen (Nighthawks) tekemistä. Bruce Malmuthin ohjaama toimintatrilleri ilmestyi vuonna 1981 ja kertoi Stallonen sekä Williamsin esittämistä poliiseista, jotka jahtaavat Rutger Hauerin esittämää terroristia.

Stallone kirjoitti muun muassa Instagramissa, että hän rakasti Kadun haukkojen tekemistä Williamsin kanssa, elokuva on hänen suosikkejaan ja että leffaa oli vaikea saada tehdyksi, koska terroristihyökkäyksen tapahtuminen New Yorkissa tuntui silloin hölmöltä ja käsittämättömältä. Syltyn mielestä elokuva oli todella paljon aikaansa edellä.

Williams taas kirjoitti, että oli mahtavaa nähdä Stallone kuntosalilla ja kohtaaminen toi takaisin hienoja muistoja yhdessä työskentelystä elokuvan parissa.

Katso Stallonen ja Williamsin päivitykset alta.


Katso elokuvan traileri alta.

Lähteet: Instagram, Comicbook.com, Twitter

Aiheeseen liittyvät jutut