Muistatko Tom Cruisen vampyyrina? Anne Ricen kuumakatseiset saalistajat tekevät paluuta

Anne Ricen vampyyriromaani kiehtoo.

26.6.2021 05:31

Tom Cruise on juossut, ajanut ja kiikkunut korkeuksissa toimintaleffoissaan, mutta 1990-luvulla hänet nähtiin myös varsin erilaisessa roolissa. Kirjailija Anne Ricen kauhufantasiaa valkokankaalle kuvittanut Veren vangit (Interview With The Vampire) asetti Cruisen kalvakan vampyyrin osaan, imemään verta mm. Brad Pittin kaulasta. Kulttimainetta nauttiva raina ei jää ainoaksi tulkinnaksi Ricen tiiliskivestä.

Amerikkalainen AMC-televisioyhtiö kehittelee samasta teoksesta nyt tv-sarjaa. Ensimmäisen kerran 1970-luvulla julkaistu kirja kertoo murheen murtamasta tilallisesta, Louisista, jonka voimakas vampyyri Lestat tahtoo rakastajakseen. Ikuisuus Lestatin rinnalla on kuitenkin jotain muuta kuin mitä Louis todella kaipaa.

Kahdeksan jakson mittaiseksi aiotun sarjan vetovastuu on Rolin Jonesilla. Hän on tuottanut myös sellaisia menestyneitä sarjoja kuin Weeds, Boardwalk Empire ja tuoreimpana Perry Masonin uusinta versiota. Interview With The Vampire -sarjan odotetaan valmistuvan ensi vuodeksi.

 

Lähde: Collider

Lisää luettavaa