Muistatko vielä Hollywood-kaunotar Elizabeth Berkleyn? Yksi leffa tuhosi uran, tältä hän näyttää nykyään

Näin pienestä se voi olla kiinni.

26.12.2018 17:35

Paul Verhoeven on erittäin pätevä ohjaaja, mutta useimpien mielestä Showgirls on varsin huono elokuva. Toisaalta se on ajan mittaan saanut myös kulttisuosiota ja puolustajia Quentin Tarantinoa myöden.

Elokuvaa on syytetty myös lupaavan näyttelijän Elizabeth Berkleyn uran tuhoamisesta ja Verhoeven itse asiassa on ottanut siitä syyt niskoilleen. Charlize Theron säästyi täpärästi, sillä hän halusi kovasti elokuvan pääroolin itselleen, mutta Verhoeven päätyi Berkleyhin.

Berkley on yksi niistä 90-luvun naistähdistä, joiden ura ei ehtinyt puhjeta täyteen kukkaansa. Uransa huipulla tähti oli Saved by the Bell -sarjassa.

Showgirls oli aikoinaan massiivinen floppi. Elokuvaa myös pidettiin pitkälti hölmönä ja naurettavana. Samalla Berkleyn Hollywood-ura tyssäsi siihen. Berkley on myös sanonut, ettei tanssinut vuosiin elokuvan jälkeen.

Berkley on kuitenkin nähty sen jälkeen tv-sarjoissa kuten CSI: Miami, NYPD Blue, Without a Trace, Threshold ja Law & Order: Criminal Intent.

Verhoevenille peukut siitä, että hän oli ensimmäinen Hollywood-tähti, joka kävi pokkaamassa vuoden huonoimmalle elokuvalle myönnettävän Razzle-palkinnon henkilökohtaisesti.

Vuonna 2015 Berkley yllättäen ilmestyi Showgirls-elokuvan näytökseen, joten vaikuttaa, että hän on kuitenkin lopulta tullut sinuiksi leffan kanssa.

Viime vuosina hän ei ole enää näytellyt. Viimeisin rooli on vuodelta 2016 lyhytelokuvasta Platinum Blonde. Alla kuvia tähdestä.

 

View this post on Instagram

 

Have a beautiful weekend…❤️🌈🌟

A post shared by Elizabeth Berkley Lauren (@elizberkley) on

 

View this post on Instagram

 

A special night of #dance …@dizzyfeetfoundation makeup:@spencerbarnesla @ralphlauren #makeup #glam #makeuptutorial

A post shared by Elizabeth Berkley Lauren (@elizberkley) on

Lähde: NY Daily NewsLebeau’s Le Blog

Lisää luettavaa