Muistatko vielä tämän 1980-luvun huippunäyttelijän – Mihin hän hävisi hittielokuvista?

2000-luvulla näyttelijä nousi uudelleen pinnalle ja tienasi 600 000 dollaria per CSI-jakso.

18.3.2023 19:00

Kyseessä on William Petersen (synt. 1953).

Chicagossa syntynyt Petersen innostui näyttelemisestä 1970-luvun puolivälissä. Hänen oli tarkoitus pelata yliopistossa amerikkalaista jalkapalloa, mutta innostuikin shakespearelaisesta näyttelemisestä, sekä baskin kielestä ja kulttuurista.

Petersenin Hollywood-tähteys oli lyhytaikainen, mutta komea.

Ensimmäinen päärooli oli Wiliam Friedkinin klassikkoelokuvassa Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985). Seuraavana vuonna hän esiintyi Michael Mannin ohjaamassa elokuvassa Psykopaatin jäljillä (1986), jossa Hannibal Lecter -hahmo (elokuvassa ”Lektor”) esiintyi valkokankaalla ensimmäistä kertaa.

Näyttelijänä Petersenin tyylissä yhdistyivät Tom Berengerin kovuus ja Michael Biehnin herkkyys. Miehen vähäeleinen karisma sopi erinomaisesti poliisietsivän rooliin.

Miksi lahjakkaasta näyttelijästä ei tullut Harrison Fordin tai Tom Cruisen kaltaista kestomenestyjää?

Petersenin ura Hollywood-elokuvissa päättyi lähes yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin. Kieltäytyminen rooleista elokuvissa Platoon ja Mafiaveljet, paljastuivat erityisen pahoiksi taktisiksi virheiksi. Viimeinen esiintyminen menestyselokuvassa oli Pat Garretin rooli Young Guns kakkosessa (1990).

1990-luvulla Petersenille kävi, kuten monille kasaritähdille: hän ajautui keskinkertaisiin tv-elokuviin ja satunnaisiin tv-sarjan jaksoihin.

Uusi startti uralle nähtiin kuitenkin vuonna 2000, kun Petersen buukattiin huippusuosittuun CSI-sarjaan. Petersen esiintyi CSI:ssä vuosina 2000-2013, CSI: Immortality -elokuvassa 2015 ja parhaillaan pyörivässä CSI: Vegas -sarjassa (2021–).

Tv-maailma on kaikesta päätellen kohdellut Peterseniä hyvin. Joidenkin lähteiden mukaan hän tienasi CSI:stä vuonna 2008-2009 noin 600 000 dollaria per jakso. Petersen oli myös sarjan päätuottaja.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia