Myrskyluodon Maija tulee taas – Kotimainen suurtuotanto noteerattiin jo Hollywoodissa

Tulossa vuonna 2024.

27.9.2022 09:30

Solar Filmsin tuottaman Myrskyluodon Maija -elokuvan kuvaukset alkavat lokakuusa Ahvenanmaalla. Sen ohjaa Tiina Lymi, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta.

Hollywoodin arvovaltaisin julkaisu, Variety-elokuvalehti haastatteli juuri Tiina Lymiä.

Kyseessä on mittava kotimainen suurtuotanto, joka kuvataan ruotsiksi. Ensi-iltaan se tulee arviolta vuonna 2024.

Elokuvan päärooleja, Majaa ja Jannea, näyttelevät ruotsalaiset Amanda Jansson ja Linus Troedsson. Majan vanhempina nähdään Jonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus, ja hänen sisarenaan Amanda Kilpeläinen Arvidsson.

Brittiläisten upseerien roolit näyttelevät Desmond Eastwood ja Tony Doyle. Muiden näyttelijöiden nimet julkistetaan erikseen.

Elokuvan tuottajan Hanna Virolaisen mielestä on hienoa, että elokuva kuvataan manner-Ahvenanmaalla, lähellä Maijan oikeaa kotiseutua.

”Tämä mahdollistaa realistisen miljöökuvauksen ja nykyaikaisen tuotannon. Ahvenanmaan kaunis ja alkuperäinen luonto ja miljöö ansaitsevat tulla esitellyiksi suurelle yleisölle. Meidät on vastaanotettu siellä loistavasti ja odotamme kuvauksia innolla.”

Toinen elokuvan tuottajista, Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle sanoo, että Myrskyluodon Maija on kulkenut hänen urallaan mukana koko ajan, ajatuksena ja haaveena.

”On upeaa, että elokuva toteutuu nyt, teemoiltaan ajankohtaisempana kuin milloinkaan.”

Lisää luettavaa