Nähdäänkö elokuvissa nykyään enemmän homoseksuaaleja hahmoja? Tutkimus selvitti

15.4.2015 17:57

Tuoreen tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisissa elokuvissa nähtiin viime vuonna hieman enemmän seksuaalivähemmistöjä edustavia hahmoja kuin vuonna 2013.

Selvitykseen otettiin mukaan seitsemän suuren yhdysvaltalaisstudion viime vuonna julkaistut elokuvat, joita oli yhteensä 114. Näistä elokuvista 17,5 prosentissa nähtiin lesbo-, homo- tai bihahmoja. Vuonna 2013 kyseinen määrä oli 16,7% prosenttia.

Suurin osa seksuaalivähemmistöä edustavista elokuvahahmoista oli homomiehiä (65 %), kolmasosa biseksuaaleja ja noin 10 prosenttia lesboja. Näiden hahmojen roolit olivat suurimmaksi osaksi pieniä sivuosia. Yhdessäkään selvityksessä mukana olleessa elokuvassa ei ollut transsukupuolisia henkilöitä.

Seksuaalivähemmistöjen edustajia nähtiin viime vuonna todennäköisimmin komedioissa (42,1 %), perhe-elokuvissa (24%) ja draamoissa (18%). Isomman yleisön keräävissä toiminta- ja scifielokuvissa ei näitä hahmoja verrattain juurikaan näkynyt.

Tutkimuksen julkaisi yhdysvaltalaisjärjestö GLAAD, joka pyrkii työllään vaikuttamaan tiedotusvälineiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä antamaan kuvaan.

Kuva viime vuonna ilmestynestä elokuvasta Tammy, jossa nähdään sivuosassa Kathy Batesin ja Sandra Ohn esittämä lesbopariskunta (kuvassa oikealla).

Lähde: Glaad.org
(Episodi/SK)

Lisää luettavaa