Näin Deadpool 2 -elokuvan tähden Ryan Reynoldsin ja ohjaaja Tim Millerin konflikti syntyi

Ongelmia jo ensimmäisessä elokuvassa?

Tähtitieteellisiin sfääreihin nouseva budjetti ja näkemyserot tarinasta olivat keskiössä, kun Tim Miller päätti lähteä Deadpool 2 -elokuvan ohjaajan pallilta katselemaan uusia töitä. Näkemyserot olivat tiettävästi valtavia.

Säröjä alkoi muodostua jo huhtikuussa, kun Deadpoolin jatko-osa varmistettiin. Kiistelyssä olivat mukana myös käsikirjoittajat Rhett Reese ja Paul Wernick.

Alkuperäisessä ideassaan Reynolds, Reese ja Wernick tiettävästi ajattelivat jatko-osasta tulevan nuhjuinen, rivo ja epäsiisti elokuva. Miller puolestaan on tunnettu visuaalisesta näyttävyydestä, joka ei sopinut Reynoldsin ja käsikirjoittajien visioon. Miller halusi mennä megabudjeteilla tehtyjen supersankarielokuvien suuntaan.

– Pöydällä oli kaksi täysin erilaista elokuvaa ja toinen niistä ei vain ollut Deadpool, sisäpiiriläinen kertoi.

Reynoldsin ja Millerin välillä oli väitetysti skismaa jo ensimmäisen elokuvan teon aikana ja 20th Century Foxin pomo Jim Gianopulos oli tiettävästi joutunut toimimaan rauhanturvaajana kuvauksissa. Toisaalta toinen lähde kertoo, että konflikteja alkoi tulla vasta ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Deadpool 2 -elokuvalla ei ole vielä julkaisupäivämäärää, mutta eiköhän se sieltä vielä putkahda.

Lähde: The Wrap

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut