Natseja lahtaavasta suomalaisesta kertova elokuva saa tänään ensi-iltansa Yhdysvalloissa – Arviot ensiluokkaisen positiivisia: ”veristä tyydytystä toiminnan ystäville”

Jalmari Helanderin uusi elokuva on jenkeissä kriitikoiden ja katsojien mieleen.

28.4.2023 15:24

Ohjaaja Jalmari Helanderin uusi elokuva Sisu saa tänään ensi-iltansa Pohjois-Amerikasssa.

Toimintaelokuva julkaistiin tammikuussa Suomessa, ja se kertoo entisen suomalaissotilaan (Jorma Tommila) ja natsipahisten välisestä yhteenotosta Lapissa. Leffaa on pidetty toimintaelokuvan perinteitä kunnioittavana, raikkaan suoraviivaisena, tarantinomaisena.

Sisu saa Amerikassa poikkeuksellisen laajan levityksen, ja tulee pyörimmään sadoissa teattereissa ympäri maanosaa. Se on Suomen elokuvasäätiön (SES) kansainvälisen osaston päällikkö Jaana Puskalan mukaan laajimman levityksen koskaan saanut suomalaiselokuva nykytiedon valossa, kertoo Yle.

Jenkkiarviot povaavat menestystä. Kriitikoiden mielipiteitä kokoava Rotten Tomatoes -sivusto kertoo, että Sisun arviot ovat 94% prosenttisesti positiivisia. Mukaan oli laskettu tähän mennessä julkaistut 69 arviota. Katsojien osalta positiivista palautetta on tähän mennessä antanut 91% prosenttia.

Kriitikoiden konsensuksena sivustolla lukee näin:

”Yhtä kertomuksellisesti ohut kuin mielettömän raaka, Sisu on inspiroitunut pastissi, joka antaa veristä tyydytystä toiminnan ystäville.”

Episodi antoi elokuvalle viisi tähteä. Voit lukea arvion täältä.

Lisää luettavaa