Nättiä! Tämä tuore video voisi aivan hyvin olla Blade Runner 2049:n kuvauksista

Slice of Life on Luka Hrgović ohjaama fanifilmi, joka sijoittuu legendaariseen Ridley Scottin Blade Runnerin maailmaan.

1.2.2017 09:30

Tekijätiimi kerää tällä hetkellä rahaa lyhytfilmiään varten. Slice of Life on suurenmoinen osoitus nykypäivän fanien taituruudesta.

20-25 minuuttinen leffa kertoo poliisista sekä losangelesilaisesta narkkarista, josta tulee hyvis. Traileri ei sen syvemmälle tarinan hienouksiin sukella, vaan tyytyy esittelemään lyhärin täydellistä bladerunner-estetiikkaa.

Joukkorahoitushankkeen vaarana on kuitenkin se, että projekti kohtaa nopean loppunsa, sillä suuret studiot eivät oikein välitä näistä fanien tekemistä lyhäreistä. Tylyn kohtalonsa koki vähän aikaa sitten Star Trek: Axanar. Fanifilmi, jonka tekijät Paramount ja CBS haastoivat oikeuteen ja lopulta pystyivät romuttamaan koko projektin. PÄIVITYS klo 16.40: Tai ainakin melkein koko projekti on haudattu, sillä tekijöillä on lupa tehdä 15 minuuttinen lyhäri, jos näin haluavat. (Kiitos tarkkasilmäiselle lukijallemme Sami Laulajaiselle)

Jäämme odottelemaan.

Denis Villeneuven ohjaama Blade Runner 2049:n ensi-ilta on loppuvuodesta.

Katso traileri alta.

Lähde: Io9

Lisää luettavaa