Näyttelijä Stranger Thingsin uuden pahiksen takana kertoo millaista karmivaan rooliin astuminen olikaan

Juttu sisältää spoilereita neljännestä kaudesta.

31.5.2022 17:00

Fanien kauan ja hartaasti odottama Stranger Thingsin neljännen tuotantokauden ensimmäinen osa ilmestyi katsottavaksi Netflixiin vihdoin viime perjantaina 27. toukokuuta. Kausi esitteli myös jälleen uuden suuren uhan Hawkinsin nuorisolle ja nyt näyttelijä roolin takana on valottanut hieman pahiskokemuksiaan.

Spoilerivaroitus neloskaudesta – luethan eteenpäin vain omalla vastuulla.

Vecna-niminen monsteri kauhistuttaa tällä kertaa kirouksellaan sarjan nuorta pääpoppoota. Ylösalaisessa majaileva uhkaava olento ammentaa itselleen voimaa uhriensa kärsimyksestä loihtien esiin näkyjä heidän suurimmista traumoistaan. Mutta kuka Vecna olikaan ennen muuttumistaan täksi epäinhimilliseksi olennoksi ja kuinka hän linkittyy sarjan aiempiin tapahtumiin?

Uutena tulokkaana Stranger Thingsin näyttelijäkaartiin liittyi tällä kertaa Jamie Campbell Bower (Harry Potter, Sweeney Todd, Twilight). Seitsemännen jakson suureksi cliffhanger-päätteeksi paljastui, että hänellä on kaudella itse asiassa tuplarooli: hän esittää sekä 001:stä että Vecnaa.

Dufferin veljekset, sarjan luojat, olivat aluksi hyvin salamyhkäisiä Vecnasta myös Bowerin kohdalla. ”Tiesin [Vecnasta] hyvin hyvin vähän, mutta onnistuin jotenkin kokoamaan kasaan ajatuksen siitä, kuka tämä hahmo todellisuudessa on.”

Dufferit myös halusivat toteuttaa tämänkertaisen monsterinsa mahdollisimaan käytännönläheisesti. Tämä tarkoitti Bowerille paljon kovin aikaisia aamuja maskeerausosastolla; proteesien ja muun maskin tekoon kului päivittäin jopa 7,5 tuntia! Tämän päälle kuvaukset saattoivat kestää 10-12 tuntia, minkä jälkeen proteesien irroitus kesti vielä tunnin verran lisää. Hurjaa!

”Kymmentuntisen kuvauspäivän päätteeksi [maskeerauksen] kyllä tuntee”, Bower kertoo 18-kiloisesta asustuksestaan. ”Minun täytyi myös panostaa enemmän käytännön suoritukseeni emotionaalisen puolen sijaan. Asu liikkuu kasvojen mukana suhteellisen hyvin, muttei ole kuitenkaan aivan täysin joustava.”

Yksi suuri syy tähän Vecnan konkreettisempaan toteutukseen oli se, että Dufferit tahtoivat helpottaa näyttelijöiden työskentelyä. Onhan reagointi helpompaa, kun edessä on aito hirviö CGI:tä odottavan tennispallon sijaan. Loppupeleissä tämä onnistui niinkin hyvin, että Bower onnistui saamaan yhden nuoren tähdistä jopa pillahtamaan itkuun.

Millie [Bobby Brown] purskahti itkuun nähdessään minut ensimmäisen kerran”, Bower kertoo. Myös Chrissyä näyttelevä Grace Van Dien oli ollut aidosti kauhuissaan, kun taas Sadie Sink oli suhtautunut kohtaamiseen rauhallisemmin.

Kauhuklassikko Hellraiserinkin inspiroima Vecna on siis ollut vaikuttava pahis sekä ruudulla että sen takana. Nyt vain täytyy olla jonkin aikaa jälleen kärsivällinen, että hahmon tarina ja lopullinen kohtalo valottuvat lisää.

Stranger Thingsin neljännen kauden ensimmäinen osa on katsottavissa nyt. Kaksijaksoinen kakkososa saapuu Netflixiin 1. heinäkuuta. Sarja on uusittu jo myös viidennelle ja viimeiselle tuotantokaudelle.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa