Raiskauksesta ja seksuaalisesta häirinnästä syytetty Danny Masterson on saanut potkut Netflixin The Ranch -sarjasta.
Lähteiden mukaan Mastersonia kohtaan esitetyt syytökset ovat saaneet tuekseen ”musertavia” todisteita. Netflix onkin jo tovin ollut kovan kritiikin kohteena, sillä yhtiö ei ole toiminut asiassa tarpeeksi nopeasti, kuten teki Kevin Spaceyn ja House of Cardsin tapauksessa.
70’s Show -sarjastakin tunnettu Masterson on julkaissut oman vastauksensa Huffington Postin verkkosivuilla. Näyttelijä kertoo olevansa hyvin pettynyt Netflixin päätökseen kirjoittaa tämän hahmo ulos sarjasta. Masterson on alusta asti kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytökset, joista näyttelijää ei ole edelleenkään tuomittu.
”Tässä maassa ihmistä on pidettävä syyttömänä, kunnes toisin todistetaan. Nykyisessä ilmapiirissä tuntuu kuitenkin siltä, että sinut oletetaan syylliseksi heti, kun sinua jostain syytetään. Odotan innolla, että pääsen puhdistamaan maineeni lopullisesti”, näyttelijä kirjoittaa.
The Ranchin seuraava kausi julkaistaan Netflixissä 15.12.2017. Neljännen kauden kuvausten on määrä jatkua ilman Mastersonia ensi vuoden puolella.
Lähde: The Huffington Post, USA Today
7.12. klo 14.51: korjattu The Ranchin kausien määrä.