Neil Gaiman paljastaa: The Sandmanin pääosaan hinkui supertähti, joka taatusti olisi jakanut mielipiteet

Oudompaa kuin zombiebileissä keskellä katua?

28.8.2022 16:31

Äkisti hitiksi Netflixin ohjelmistossa singahtanut The Sandman on kulkenut pitkän tien sarjakuvakirjojen sivuilta tv-ruutuihin. Alkuperäisen sarjakuvajatkumon kirjoittanut ja vahvasti myös tv-sarjan taustalla toiminut Neil Gaiman on pudotellut lisätietoa tämän matkan vaiheista.

Unien herra Morpheuksen tarinaa yritettiin saattaa niin valkokankaalle kuin televisioon kaikkiaan kolmen vuosikymmenen ennen onnistumista. Gaimanin mukaan vuonna 1996 hän sai ehdotuksen, joka Warner Brosin silloisen studiojohtajan asenteesta päätellen oli tilaisuus, jota ei kannattaisi sivuuttaa:

– Minut istutettiin [studiojohtajan eteen] ja hän kertoi saaneensa puhelun Michael Jacksonilta päivää aiemmin. [Jackson] oli pyytänyt häneltä Morpheuksen roolia The Sandmanissa. Kiinnostus asiaa kohtaan oli kovaa, siellä tiedettiin, että se oli yksi kruununjalokivistä ja mitä minä ajattelin? No, minä olin siihen että: ”Öh.”

Pop-ikonin ensimmäinen roolityö Taikuri Oz -musikaalin variksenpelättinä ei kuulu elokuvahistorian loistokkaimpiin, mutta 1983 julkaistu Thriller-musiikkivideon kauhuteema puree yhä. Silti Jackson oli jotain muuta kuin mitä Gaiman pystyi näkemään Morpheuksena. Gaiman muistelee ajatelleensa naivisti, että The Sandmanin nimirooliin olisi lopulta helppoa löytää aivan sopiva näyttelijä:

– Pitää vain löytää englantia puhuva näyttelijä, jolla on hienot poskipäät, heitä riittää. Loppujen lopuksi kävimme läpi noin 1500 Morpheuksen koe-esiintymistä.

Tom Sturridgen näyttelemän Morpheuksen toivotaan niin Gaimanin kuin fanienkin puolesta jatkavan seikkailujaan ruudussa edelleen. Netflix ei kuitenkaan ole vielä vahvistanut kalliin sarjan toista kautta, vaikka sen suosio on ollut suurta.

– Olemme toiveikkaina sen suhteen. Tilanne näyttää hyvältä. Olemme hyvässä vauhdissa, mutta kaikki riippuu siitä, millainen tilanne on kuukausi julkaisun jälkeen. […] Taisi olla viime viikolla, kun yleisön kerrottiin katsoneen The Sandmania 127 miljoonaa tuntia ja [Netflixin] seuraavaksi katsotuin juttu oli 65 miljoonan tunnin paikkeilla. Joten meillä menee hyvin, Gaiman päättelee.

 

Lähteet: The Wrap, Comicbook.com

Lisää luettavaa