Zooey Deschanel täytti 17. tammikuuta 45 vuotta. Hänet tunnetaan näyttelijänä, mallina ja laulaja-lauluntekijänä.
Los Angelesissa syntynyt Deschanel on kuvaaja ja ohjaaja Caleb Deschanelin ja näyttelijä Mary Jo Deschanelin tytär. Deschanel asui lapsuudessaan Los Angelesissa, mutta suuri osa ajasta kului matkoilla hänen isänsä mukana, kun hän kuvasi elokuvia. Deschanel ei pitänyt kaikesta matkustamisesta.
Santa Monicassa sijaitsevassa yksityiskoulussa hän ystävystyi tulevien näyttelijöiden Jake Gyllenhaalin ja Kate Hudsonin kanssa. Deschanelkin tähtäsi laulamisen lisäksi myös näyttelijäksi, ja hän lopettikin myöhemmät yliopisto-opintonsa yhdeksän kuukauden jälkeen keskittyäkseen näyttelijänuraan.

Hänen debyyttiroolinsa oli Lawrence Kasdanin ohjaamassa elokuvassa Mumford (1999), jonka jälkeen hän sai sivuroolin kiitellyssä elokuvassa Melkein julkkis (2000). Hän oli mukana myös draamakomedioissa Kiltti tyttö (2002) ja The New Guy (2002) sekä fantasiakomediassa Elf (2003). Lisäksi hänellä oli rooli elokuvassa The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy (2005).
Vuosina 2011–2018 hän näytteli Jessica Daytä sitcomissa Kolme miestä ja tyttö, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden ja kolme Golden Globe -ehdokkuutta.
Lue myös: Odotettuun sarjaan pestattu Florence Pugh täytti 29 – tältä hän näyttää nyt

Vuonna 2003 hän puolestaan sai kiitosta roolistaan elokuvassa All the Real Girls (2003), joka oli arthouse-menestys. Hän oli mukana myös M. Night Shyamalanin vuoden 2008 flopissa The Happening (2008), jossa näytteli Mark Wahlberg. Deschanelin mukaan elokuvasta ei pidetty, koska sitä ei ymmärretty.
– Ohjaaja M. Night Shyamalanilla, Nightilla, oli vahva visio, ja me kaikki yritimme tehdä mitä hän halusi. Luotin häneen, koska hän on loistava elokuvantekijä, Deschanel sanoi Peoplelle vuonna 2022.
– Luulen, että hän pyrki tyyliteltyyn kauhuun, kuten elokuvassa Linnut, ja ehkä ihmiset eivät ymmärtäneet sitä, Deschanel pohti.
Kiistää nepotismin mutta myöntää avun
Kuten aiemmin mainittua, Deschanel syntyi perheeseen, jossa oli kaikki edellytykset nousta tähdeksi. Hänen isänsä on kuusinkertainen Oscar-ehdokas ja äiti näyttelijä. Tähti onkin leimattu ”nepo-babyksi”, joka viittaa nepotismista eli sukulaisuussuhteista hyötyneeseen henkilöön.
Deschanel kiisti nepotismiväitteet. Hän puhui asiasta Lewis Howesin haastattelussa The School of Greatness -podcastissa.
– On hassua, että ihmiset sanovat: ”Voi ei, nepotismia.”
– Minä sanon, että ei. Isäni on elokuvaaja. Kukaan ei saa töitä siksi, että isä on kuvaaja. Ei todellakaan.
Hän myönsi kuitenkin saaneensa ”luovaa apua”.
– Äitini on näyttelijä ja isäni on kuvaaja ja ohjaaja. En voi mitenkään tarpeeksi korostaa, kuinka paljon luovaa apua sain perheeltäni.
– Isälläni on suuri, luova mieli ja hän on todella lahjakas ihminen. Äitini on loistava näyttelijä ja niin huolehtivainen. Äitini valmensi minua, kun minulla ei ollut näyttelijävalmentajaa. Hän auttoi minua ja luki vuorosanoja kanssani. Hän oli todella kannustava.
– Keskustelin isäni kanssa todella paljon elokuvista ja elokuvantekemisestä. He molemmat auttoivat minua. Isäni myös luki kanssani vuorosanoja ja antoi ohjeita. Ja minulla on sisko, joka on näyttelijä.
– Se vain saa automaattisesti aikaan sen, että sinulla on yhteisö.
– Yhteisömme auttavat meitä – olipa kyse sitten perheestämme tai muista yhteisöistä.
Deschanel näytteli viime vuonna sivuosan elokuvassa Harold and the Purple Crayon. Elokuvassa seurataan Harold-nimistä poikaa (Zachary Levi), joka käyttää violettia värikynäänsä astuessaan kirjansa sivuilta oikeaan maailmaan. Elokuva ei saanut kovin hyvää vastaanottoa.
Lue myös: Muistatko Mad Men -kaunotar January Jonesin, 47? Tältä Ashton Kutcherin haukkunut tähti näyttää nyt
Alla listattuna muutamia triviatietoja Zooey Deschanelista
Brainy Quote -sivuston mukaan Zooey Deschanel on sanonut vanhenemisesta seuraavasti: ”Olen ihminen, joka paranee harjoittelun myötä. Vanheneminen on mahtavaa – koska saan lisää harjoitusta.”
Hänellä on tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD), ja hän käyttää siihen lääkkeitä.
Hän on näyttelijä Emily Deschanelin nuorempi sisko.
Kävi lukiota näyttelijä Kate Hudsonin kanssa.
Zooey Deschanel on Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja.
Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivä -aiheiset jutut – Episodi.fi
Lähde: The Movie DB, Brainy Quote, Yahoo!, Independent