Onnistuuko Netflix pelastamaan legendaarisen ohjaajan kesken jääneen elokuvan?

6.4.2016 16:27

Netflix neuvottelee parhaillaan tuottajien kanssa oikeuksista viimeistellä ja levittää Orson Wellesin kesken jäänyt The Other Side of the Wind -elokuva. Elokuvan mukana Netflix haluaa julkaista myös dokumenttielokuvan, joka kertoo Wellesin comebackiksi tarkoitetun The Other Side of the Windin tekemisestä.

Vuosien 1970-1976 välillä kuvatun elokuvan tuotanto oli hyvin vaikea, ja lopulta kaikki materiaalit joutuivat lakisyistä lukkojen taakse, elokuvan jäädessä viimeistelemättä.

The Other Side of the Wind kertoo ikääntyneestä Hollywood-ohjaajasta, joka yrittää elvyttää uransa tekemässä elokuvan täynnä seksiä ja väkivaltaa. Elokuvan eri rooleissa nähdään joukko nimekkäitä elokuvantekijöitä, kuten John Huston, Peter Bogdanovich, Henry JaglomSusan Strasberg, Dennis Hopper, Paul Mazursky ja Claude Chabrol.

Wellesin keskeneräistä elokuvaa on yritetty saada viimeisteltyä jo useita vuosia, mutta sen tekeminen ei ole sujunut sulavasti erinäisten sopimusongelmien takia. Wellesnetin mukaan Netflixin neuvottelut ovat jatkuneet jo kuukausia, ja sopimus onkin vain tuottaja Oja Kodarin allekirjoitusta vailla.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa