Netflix nappasi kauan tekeillä olleen scifi-trillerin itselleen – sijoittuu samaan universumiin arvostetun scifi-elokuvan kanssa

Netflix nappasi tulevan Mute-elokuvan ohjelmistoonsa.

29.9.2016 22:05

Muten pääosassa nähtävä Alexander Skårsgard kertoi Empire-lehdelle, että elokuva tullaan julkaisemaan Netflixissä ja samaan aikaan elokuvateattereissa. Striimipalvelu menetteli samalla tavalla viime vuonna ilmestyneen Beasts of No Nation -elokuvan kanssa.

Duncan Jonesin (Kuu, Warcraft: The Beginning) ohjaama Mute sijoittuu dystopiseen Berliiniin kolmenkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen. Tarina kertoo Skårsgardin esittämästä mykästä baarimikosta, joka yrittää jäljittää kadonnutta tyttöystäväänsä.

Elokuvassa näyttelee myös Paul Rudd, joka esittää amerikkalaista kirurgia, joka saattaa tietää jotain tyttöystävän katoamisesta.

Blade Runner -tyyliseksi elokuvaksi kuvailtu Mute on ollut tekeillä jo monta vuotta. Jones suunnitteli Muten olevan hänen esikoisohjauksensa, mutta hän päätyikin ohjaamaan vuonna 2009 ilmestyneen Kuu-elokuvan ensimmäisenä elokuvanaan. Nyt projekti etenee vihdoin monen vuoden jälkeen.

Jonesin mukaan Mute sijoittuu samaan universumiin kuin kriitikoiden rakastama Kuu. Skarsgård totesi Empirelle, että ehkä näemme Sam Rockwellin roolihahmon Kuu-elokuvasta piipahtamassa Mutessa.

Lähde: Empire

Lisää luettavaa