Joy on iloinen, paikoin musertava, kiemurtelua aiheuttava ja silti arvokas historiikki koeputkihoidon synnystä. Elokuva on katsaus menneeseen, miten 1970-luvulla lapsettomuutta jätettiin hoitamatta uskonnon synkällä varjolla ja millaisia haasteita uutta hoitomuotoa tutkinut ryhmä koki vuosia kestäneellä taipaleellaan.
Tarina on kiinnostava ja ihmiskunnan historiassa merkittävä, joten on hienoa, että tapahtumaa käsitellään lämminhenkisesti ja arvostavasti.
Brittiläisyys huokuu tuotannosta piristävällä tavalla kaduista, asunnoista ja puheenparresta – selvä vivahde-ero Netflixin Hollywood-elokuviin.
Tarina ja näyttelijät ovat maanläheisiä, erityisesti pääosan Thomasin McKenzie ja sivuosan Bill Nighy ovat erinomaisessa vedossa, peilaten herkkiä tunnetiloja tutkimusmatkan varrella aina maailman ensimmäiseen koeputkilapseen asti.
Huomaa, että Netflixillä on valikoimassaan myös toinen Joy-niminen, mutta ihan eri aiheesta oleva elokuva vuodelta 2015.
Jani Svensk
Tähdet ★★★★