Netflixin seksiä tihkuvan hittisarjan suosikeihin kuuluvaa hahmoa ei nähdä uudella kaudella

Yllätys, mutta ei Bridgerton-näyttelijälle itselleen.

3.4.2021 05:01

Joulukuussa Netflixillä alkanut periodisarja Bridgerton jatkuu myöhemmin toisen tuotantokautensa jaksoin. Kuuman intohimoisista kohtauksistaan mainetta kerännyt sarja ei kuitenkaan tuo takaisin erästä suosikkihahmoa.

Bridgertonin perheestä kertovan sarjan kautta kansainväliseen kuuluisuuteen noussut näyttelijä Regé-Jean Page ei palaa toisella tuotantokaudella Hastingsin herttuan rooliin. Komean herttuan jäämisestä pois kertoi tuttuun Bridgerton-tyyliin Lady Whistledown. Herttuan mielitietty Daphne (Phoebe Dynevor) kuitenkin jatkaa sarjassa. Uudella tuotantokaudella esitellään myös ainakin kaksi uutta hahmoa, joita näyttelevät Rupert Young (Merlin, Doc Martin) ja alalla vielä tuore kasvo Charithra Chandran.

Pagelle roolin jääminen yhteen tuotantokauteen ei tullut yllätyksenä, kuten tuskin myöskään heille, jotka ovat lukeneet Julia Quinnin romaanit. Näin Page kuvaili sitä, kuinka hänelle alkujaan kerrottiin osastaan:

– Se on yhden tuotantokauden mittainen kaari. Sillä on alku, keskikohta, loppu – [tuottajat pyysivät minua mukaan] vuodeksi. [Minusta] se oli mielenkiintoista, koska sillä tavoin se tuntui kuin minisarjalta. Sain tulla mukaan, tehdä osuuteni ja sitten Bridgertonin perhe jatkaisi eteenpäin.

 

Lähteet: Deadline, Variety

Lisää luettavaa